maanantai 7. marraskuuta 2011

Sunnuntai, Lauantai

Heissan! Kerron nyt viikonlopusta. Hyppäsin agilityä Lauantaina molemilla. Mutta Nowalla hyppäsin vähän paremmin - tuli pimeää niin en ehtinyt hypätä namilla kunnolla. Nowa oli alussa aika sählä (ei tullut videolle), kun Nowa ei oikein jaksa keskittyy näihin pieniin, siksi niitä onkin hyvä mennä, jotta hän keskittyy. Aluksi verkkasin Nowan hyvin. Sitten mentiin tota, että ravissa kavaletti sitten käyntiin, ja laukka - samalla myös pikku-pystyn yli. Käyntiin siirtymisissä Nowa ei oikein odottanut. Siksi teimme välillä esim. voltin, jotta se kävelisi. Mentiin sitä aika monta kertaa. Ja kuten sanoin noissa videonpätkissä hän jopa keskittyi - aluksi oli katastrofi :D. (näköjään videossa ei ollut ekana se meidän harjoitus, mutta kuitenkin se oli eka harjoitus). No sitten taidettiin tulla toi että sininen pysty ja puomi-kavalletti-puomi. Väliin piti ottaa neljä, eli vähän kiinni, muttei paljon. Se meni hyvin, siinä Nowa alkoi jo keskittymään. Tultiin sitäkin muutaman kerran.
   Sen jälkeen menimme ässäkiemuran. Eli kulmasta väritön kavaletti ja puomi, sitten lilapinkille pikku pystylle ja sitten vihreälle pystylle. Hyvin meni :) Ei  Nowa nyt aina keskittynyt, hän lähti vähän oikomaan kaarteita alussa.
   Kuitenkin, tän jälkeen tultiin ''rata''(videon vika juttu). Eli ravissa väritön kavaletti ja puomi, sitten noin yksi askel laukkaa ja käyntiin. Siitä sitten laukka ja pikku-pystylle. Jatketaan punaselle kavaletille, vähän eteenpäin, että väliin otetaan kolme askelta.. sitten raviin värtön kavaletti ja puomi, lilapinkille pikku-pystylle ja vihreälle pystylle. Tultiin tääkin pari kertaa hyvin meni. Sitten loppu ravit ja Nowa pois.


Menin siis Namilla samoja tehtäviä. Kuitenkaan ei niin montaa kertaa. Namin kanssa niitä oli helpompi tehdä, koska se keskittyi paremmin. Mentiin siis kaikki samat tehtävät ja rata. Mutta mentiin ne vain tyyliin kerran :).
Noh, kun näette videolta kaiken niin en jaksa selitellä. Menimme sunnuntaina Namin paremmin.

Näin alkuun sanon, että Nami meni tosi hyvin :).  VAIKKA putosin, sehän oli omamokani, mutta palataan siihen. Verkkasin namin hyvin. Aloitimme sellasella tehtävällä että väritön kavaletti ja puomi, sieltä sitten punaiselle kavaletille. Tulimme sitä muutaman kerran.
  Sen jälkeen tultiin punainen kavaletti, siitä raviin ja väritön puomi ja kavaletti. Olimme siis vaihtaneet puomin paikkaa, aluksi se oli siellä toisella puolella. Tulimme sitä muutaman kerran. Sitten tulimme punasen kavaletin ja sinisen lankkupystyn.  Se meni hyvin nami odotti. Kuitenkin kun tulimme sen toisesta suunnasta niin Nami meni kiitolaukasa ensin siis rauhassa lankun ja sitten kiitolaukassa punasen kavaletin. .. No se ei millään rauhottunut. Jesko tuli sitten seisomaan siihen eteen. Ensin nami hyppäsi reunasta - HULLU - ja sitten tultiin uudestaan Nami oli tulossa päin - no eihän se päin olisi mennyt mutta kuitenkin - No juuri ennen ko hommaa jesko heitti kädet haaralleen ja Johan nami pysähtys. Tarkotus oli siis pysäyttää, koska ei odottanut. No tultiin tota monta kertaa eikä odottanut. Sitten tultiin sitä ravissa, alkoi sitten odottaa, ja toi missä se odotti vähän oli tyyliin paras :D. (eihän siitä ees oo pätkää xD, mutta toi missä meen kuitenkin sen toisesta suunnasta).
   Sitten tultiin sininenlankku -> punanen kavaletti -> vihree pysty ja siitä sininen lankku. Meni hyvin. Tultiin kerran kaks. ääh, en jaksa selitellä, selittelen nyt ne missä tein virheitä sillai pahasti. Koska nyt kuitenkin kerran vaan, että :nami meni niin kivasti. Näettet tosta videolta lähes kaikki mitä mentiin :D Niin osaatte arvioida.

No kun alettiin tulla rataa, niin näette että oikeen mikään paikka ei onnistunut, enkä jatkanut enään vikalle esteelle, koska jalustin putosi. esteet ovat joku 90-100cm. rata meni siis näin.. Punainen kavaletti->väritön kavaletti->sininen lankku->sininen okseri->vihree pysty->lilapinkki okseri->sininen okseri->lilapinkki okseri.
No toisella kerralla putosi OMA MOKA!!! Tuo kaarre josta tulemme viimistä kertaa siniselle okserille niin tappaa laukkaa tosi paljon. Ja tuossa minä vähän matkustin. Huomatkaa, annan kättäni eteenpäin ja Nami on tosi pitkänä. Eli heitän tukea pois ja vielä nami on ihan vinokeno. Sitten tipuin ja minä tyhmä en päästänyt irti, koska ajattelin että se pysähtyy, mutta Nami ei tosiaankaan pysähy ja siitä syystä sain hokki reijän alakylkeen ♥ onneks kuitenki oli turvaliivi. Sain tietty pienen paniikki kohtauksen sattui ja kun jesko nosti mut niin jalat vapisi, ja ilmatkin meni pihalle (y). No kun sain itkuni itketty niin nousin selkään ja jesko laski estettä, menimme ihan sen lähelle varmuudeksi ja piti läpsästä raipalla. No nostin raippani vaan ilmaan niin johan nami lähti kiito laukkaan.. se veti kenttää ympäri kahtasataa -pysysin kyydissä. No mentiin vielä uudestaan siihen eteen, en nostanut kättä enään ylös lyömällä, koska nami pelkää raippaa niin paljon. No tultiin uusiksi se.. sitten jesko nosti sen normaaliin 95cm ja tultiin koko rata uusiksi. Hyvin meni. Okseri kyllä tipahti, koska potkasin ennen sitä shettis potkun.. niin namilla meni jalat sekaisin. sitten tulimme enään pelkän okserin... no niin NAMI MENI SIIS NIIN HYVIN :)! Niinku oikeesti ei sarkasmisesti :D. Koska putoaminen oli oma moka...

Tänään vain juoksutin, ei mulla muuta moi! :)
-Jassu

2 kommenttia:

  1. millä tallilla noi sun ponskit asuu? (: ilmeisesti kuitenkin turun seudulla kun oon teitä kuvannu useissa kisoissa esim kaarinassa? :D

    VastaaPoista
  2. yhden mun kaverin Idan tallilla : ) Maskussa :)

    VastaaPoista