tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Nyt tulee postaus vuodesta 2013. 
2013 oli mun normaalin elämän kannalta ihan mahti vuosi, valitettavasti ratsastuksen kannalta ei ollut niin hyvä syynä ponien jatkuva sairastelu. Tänä vuonna opin paljon uutta, tuli paljon onnistumisia ja epä onnistumisia. Epäonnen koho kohta oli kyllä Bennon silmän menetys ennen pm'iä. Sitten Nowan jalka sm'eissä - joo ei ollut hyvää tuuria mukana.  Alkukaudesta koin bennon kanssa ensimmäsiiä kisoja, tällöin minulla ei ollut Bennoon mitään kunnon kontrollia poni vaan meni XD. Mutta ajan myötä sekin kehitty. Pääsin Bennon kanssa hyppäämään 120cm ratoja, menestys vaihteli. Välillä meni tosi hyvin ja välillä tosi huonosti. Olen kuitenkin oppinut ratsastamaan bennoa tämän kauden aikana tosi paljon, ja poni on muuttunut paljon siitä mitä se mulle tuli tai tarkotan sitä että siitä on nyt tullut mulle oikeanlainen ja yhteiset sävelet ovat löytyneet. Odotan ensi kautta jos vaikka olisi parempituuri kuin tänä vuonna:D.

Nowan kanssa alku kaudesta oli vähän semmonen epävarma olo ja en mennyt Nowan kanssa niin varmana kuin vuonna 2012. Johtuen varmaan siitä, että Nowan kanssa oli pari ekrtaa käynyt pari epämukavaa tapahtumaa jotka nousi pintaan aina kun esteiden koko nousi. Siksi halusinkin jättää Nowalla pm tms väliin tai en edes yrittänyt päästä Nowalla pm. Loppukaudesta kun sain varmuuden takas Nowa loukkasi jalkansa, ja kun se siitä parani se reväytti jalkansa. Eli ponini on vuoron perään ollut kipeitä.

 Tästäkin kaudesta on kuitenkin selvitty ja positiivisellä mielellä kohti ensi kautta!












































































Ponit ja Jassu kiittää!
Hyvää uutta vuotta 2014!!

10 kommenttia:

  1. Sulla on aivan ihana blogi!:) noissa joissain kuvissa sulla on tosi keskittyneet hassut ilmeet :D

    VastaaPoista
  2. Tukiko liitto teitä jotenkin kun olittte ruptsis? saittekste jotai kamoi ja miks nowalla on pintelit ?!

    Ite ratsastan päijänteellä ratsastuskoulussa ja haaveilen että must tulis mm mestari _=) tykkään sun blogist !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tukenu ja ei saatu, ja nowal o pintelit iha huviks :D
      Ja okei siin o kyl kunno tavotteet :) Ja kiitti! (=

      Poista
  3. voisitko tehä varustepostauksen? :)

    VastaaPoista
  4. Sinut on haastettu!
    http://minnipony.blogspot.fi/2014/01/11-kysymysta-haaste.html

    VastaaPoista
  5. Päivitä blogia! Mitä Bennolle kuuluu? Joko pääsette pian takaisin radoille? :)

    VastaaPoista
  6. Voin kun olisi kiva kuulla jo jotain teistä...

    VastaaPoista
  7. Hei,

    voisitko tehdä postauksen hevosten jalkahuollosta? Minua kiinnostaisi itseäni kovasti ja olisi ajankohtainen aihe. Miten kovassa treenissä / kilpakäytössä olevien hevosten jalkoja huolletaan / kylmätään ja millä tuotteilla.

    Kiitos kaunis! :)

    VastaaPoista
  8. Lopetitko bloggaamisen :o?!

    VastaaPoista