Noniin, eilen hyppäsin namilla. Se meni todella hyvin. Hypättiin vaan jotain 50-65cm. Eli tosi pieniä, mutta pienistä oli hyvä alottaa Namin kanssa, kun se on siellä lomallakin ollut. Aluksi tehtiin niin että hypättiin sellainen okseri ja sen jälkeen piti pysäyttää. Se onnistui hyvin, koska Nami oli hyvin kuulolla. Sitten hypättiin yks mini sarja, ja kaikkii niitä esteitä mit Jesko oli tehnyt.
No lopuksi mentiin rataa.. Nami vähän vaihteli laukkoja miten sattusi, välillä mentiin vastalaukkaa ja välillä risti- ja välillä oikeaa laukkaa. Mutta jesko älä välitä nyt kun se vaihtelee, koska ei tarvii alkaa säätää näin pienissä. Ku nami ei tykkää et koko ajan säädetään. Sitte vähä isomissa joo, mutta einyt täs tunnil :D
Ei mulla muuta MOII
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
torstai 28. heinäkuuta 2011
Kisapostaus : Kake 27.7
Eilen mulla oli kisat, mutta en jaksanut päivittää koska oltiin vasta puoli yheltätoista kotona. Ja oli ollu tavallaan rankka päivä, että väsytti. No me hypättiin Nowan kanssa se 70cm. Nowa oli hieman kuuma, ja yhdessä kaarteessakin se liukastui. Se kuumus yhen okserin jälkeen ja sitten melkein heti piti kääntää, enkä ottanut tarpeeksi kiinni, niin jalat vähän luisti. Sitten hyppäsin loppu radan ilman toista jalustinta. Mutta hyvä, että oon mennyt ilman jalustimia ja ilman satulaa niin tasapaino oli hyvä. Paikatki oli mitä oli, mutta se oli vähän sellanen 'täysillä vaan'. Sitten en oikassu yhestä kohtaa vssn kiersin niin siinä meni aika paljon aikaa. Oltiin toisia jotka ei sijoittunut. Mutta Nowa liukastui ja me kierettiin nii silti meillä oli melkein sama aika ku sillä joka sijoittui. Miettikääs jos ei oltais liukastuttu ja kieretty. Viimisellä sijoittujalla oli aika 27.26 ja mun aika oli 27.53. Mut mulla oli sellanen olo että olisin sijottunut,.
Siihen ysikymppiin me sitten jälki-ilmoittauduttiin. Se meni ihan sika hyvin. Siinä oli sama rata, kun tossa seiskakympissä. Siinä ei ratsastettu yhtään aikaa eikä mitään. Nomppu taas kuumus siin okseris joka oli viiminen perus radas, mutta otin kunnolla kiinni, koska viime luokassa liukastui nii en halunnut että taas. Mutta oltiin taas toisia jotka ei sijoittunut. Mutta nyt oli taas melkein sama aika kuin viimisellä sijoittuneella, eikä ratsastettu yhtään eteenpäin. Jos oltai ees vähän ratsastettu eteen niin oltais oltu sijoilla.
Tossa oli molemmat radat. Kuten huomasitte.
Tänään oisi pitänyt olla koulutunti, mutta äiti ei antanu mennä, koska ukkosti ja salamoi, ja satoi. TYHMÄÄ, no mä kylläkin pelkään salamoita, mutta ei nyt salamoi. Sataa vain kaatamalla.

tiistai 26. heinäkuuta 2011
Treeniä kisoihin
Moii, tultiin eilen maanantaina kotiin sieltä Espanjasta. Oli kiva reissu. Paloin siellä naamasta kyllä aika pahasti ja nyt lähtee nahkaa nenästä.. No kuitenkin, Ella on ratsastanut Nowaa. En oo kysyny miten on mennyt, mutta kai hyvin.
Tänään me siis hypättiin, koska huomenna on kisat. Päästiin testaamaan uusia tolppiakin. Jesko piti mulle tuntia. Me tehtiin niin, että harjoiteltiin tiukkoja teitä. Uusintoja varten katos.. Se meni hyvin, huomas kyllä että täytyy olla aina tosi vahva ulkopohje. Esim meillä oli niin että linja/sarja jossa oli edessä kavaletti pystypäin ja sitten se päällä kavaletti väärinpäin ja sitten oli okseri. No sen okserin vieressä oli aika lähellä toinen okseri ja siitä piti kääntää ennen kavalettia siihen okserille. Se meni hyvin. Videokuvattiin vaan sellanen yks ns. rata.
Mutta toi on ihan viimisiä juttuja..
Tossa tiet ei ollut niin tiukkoja :)
Toi oli viiminen mitä hypättiin. Sen jälkeen loppuravairin Nompun, ja kävelin. Pistin sen tarhaan ja otin Namin. Äiti sanoi lentokoneessa, että mä saan alkaa ratsastaa namia! Olin ihan onnessani, saisin Namista toisen kisaponin. Pääsis treenaa enemmän ja ruusukkeitakin sais enemmän ;). No kerron suunnitelmista vähän myöhemmin, nyt kerron miten Nami meni.
Joo se on tosiaan ollut lomalla aika kauan, talvesta saaakka. On sillä välillä ratsastettu, mutta ei paljon. Meninhän mäkin vaan pari kertaa, silloinkin salaa. Kerrotiin kuitenkin äitil.
No siis, varustin namin ja sitten kentälle. Otin melkein heti ohjat käteen ja aloin taivuttelemaan. Jesko hieman neuvos mua. No enhän mä namii viel ihan saanu niin että se antais periks ja menis muotoon. No ravailin ja se reuntoutus lisää. Hieman se kyttäs yhtä kulmaa, se oli se kulma jossa oli kentän portti. Siellä oli myös esteet ym. Niin Nami ihmetteli sitä. Jesko sanos et ei mun tarvii tehä siit mitään isoo juttuu, kannattaa vaan ravata ja taputella vähän. No sitten nostin laukan ja laukkailin, tein paljon voltteja ja tollasta. Sain Namin menemään kulmastakin ;) Jesko videokuvaskin vähän..Youtube pilas laadun..
No Namin ratsastelun jälkeen otin kamat pois ja menin suihkuttaa sitä. Sen jälkeen laitumelle. Jesko oli tehnyt karsinat, ja se siitä lähtikin. Mä olin tullu pyörällä tallille, joten jäin sinne. Vein namin kamat pois käytävältä ja sitten hain Nompun. Pesin sen kisoi varten, koska se oli tosi likanen. Pesu meni hyvin, sitten pistin sen vihreelle Namin kaa. Sen jälkeen aloin putsaamaan kamoja ja kuuntelin tallissa NRJ'tä, samalla kun putsasin kamoi. Noo sitten lähdin kotiin, kun olin kaikki hoitanut..
Nyt tietoa kisoista
*kisat alkaa kello 14.00, silloin alkaa ristikkoluokka.
Meen Idan kyydillä sinne, koska se hyppää 70cm ja 90cm Pepel. Mä hyppään 70cm jos se menee hyvin, me ehkä jälki-ilmoitaudutaan ysikymppiin :)) Lähen kuudentena siinä 70cm'ssä. Ja ida 12, ellei tuu jälki-ilmoittautuneita. Eli pääsen ekoina verkkaamaan. Me aijottaan Nompun kanssa tehä uusinnassa pienet tiet..
jotta voitettais tai ainakin sijotuttais. Ku meijän luokassa on 55 lähtöä !! Teen kisapostauksen huomenna, sillai paremman :)
Nyt kaikkea muuta tavotteita,mihi mennään hyppäämään ym.
Namin kanssa ajateltii nyt treenata tää kesä ja syksy ja näin, että päästäis talvella kisoihin. En haluu pelkästään estekisoihin Namilla vaan myös koulukisohin. Koska Nompusta ei saa ikinä kouluponia :D. Mut kyllä ajateltiin aika estepainotteisesti mennä. Nyt alko ensinnäkin namin laidutus, kaikki varmaan luulee, että sillä on vauvva, niin iso maha :p.
Nowan kanssa elokuun kisoja
- 6.8 Mynämäki (MySeRa) 70-80
- 13.8 Nooran talli 70-80
- 21.8 Pori (PoR) 80
- 27.8 Perniö 80
Noi ei siis oo vielä varmoja, voit tulla muutoksia. Ja tälläst, mutta ei mulla muuta moii !

tiistai 19. heinäkuuta 2011
Riimullaratsastusta
Ihan ensin tein Nowan boxin. Sitten ratsastin Nompun tänään riimulla, koska en jaksanut säätää .. ja nomppukin saa mennä vähän rennommin. Alun perin mun piti ratsastaa ilman satulaa kouluväännöt, mutta sitten kun oltiin äitin kanssa oltu shoppailemassa, niin ajattelin no mitä turhaan. Mäkin menen lomalle huomenna, sinne espanjaan, niin Nowa sai yhden rennonpäivän. Ja huomenna on vp, koska Nowa ei oo varmaan kahteen vikkoon (ellei yli) saanu vapaapäivää. Mutta en mä sitä oo myöskään niin rankasti ratsastanut.
Kävelin sen kanssa hieman ja ja sitten ravailin. Pian nostinkin laukan. En tosiaankaan laukannut paljon, mutta laukkausta tuli aika paljon. Yhdessä suunassa olin just ottammassa käyntiin laukasta, niin se riimunarun solmuun tehty puoli aukesi! :--D Sitten mä sanoin Nompulle vaan hoou, kun ylensä otan ulko-ohjalla takaisin, mutta kun se lähti irti niin ei voinut. No sain mä sen pysähtymään, reisien voima auttoi myös tässä. Onneksi Nowa kuuntelee hyvin, niin ei tarvitse olla edes suitsia, kun hän menee nätisti. Pitkillä suorilla mentiin kiitolaukkaa, ja kurveihin hidastttiin. Se oli hauskaa, huomasin Nowastakin että se nautti, kun sai tehdä vähän muutakin, kuin vain niitä perus juttuja. Vaikka tää ilmansatulaa meno onkin erillaista, mutta tää on vielä erillaisempaa. :)
Sain hieman otettua iPhonen etukameralla kuvattua. Eli videoa tulossa, mutta se on siinä samassa kohdassa, koska ei ollut ketään kuvaamassa.
Laatu ei ole niin hyvä, koska otin ETUkameralla. Jos olisin ottanu taka niin olisi ollut paljon parempi (HD laatu).
Nompun ratsastuksen jälkeen otin Namin sisälle ja aloin harjaamaan sitä. Käytävällä se puhisi ja ihmetteli jotain mutta en tiiä mitä :D Se kattos ihan selvästi jotain, mutta emmää mitään tietenkään huomannut. Se oli kyllä huvittavan näköistä, kun se 'nyökkäili' päällä sillai jännästi. No harjailun jälkeen menin taas juoksuttamaan sitä riimusta. Ei se tarvii suitsii, niin ei turhaan pistetä.
Mun piti vielä jäädä pelleilemään Namin kanssa, mutta sitten yksi Karkki tuli ratsastamaan sitä Idan ponia, niin en viittiny jäädä hypyttämään namia ym.
Pistin sen siis tarhaan. Ja tästä meni välilyönti rikki tai siis se ei toimi kunolla pitää sillai kunnolla painaa. Siis iha yht äkkii, täs meni ku kirjotin tätä. No jatketaas.. ajattelin auttaa jeskoa niin, että teen myös Namin karsinan. No tein sen ja vaihdoin vedet, ulkoakin. Muuten uudet tolpat tuli :)) JEIIII Päästään hyppii ratoi kotona, ja ne on ihanan kevyet, ku ne vanhat puiset.
No mutt' sitku olin tehny kaiken niin lähdin pyörällä kotio päin.. :) Ja nyt ootanhuomista, vaikka kohta on huominen.3minpäästä, koska kello on 23.57
Mut joomoiii!:)

maanantai 18. heinäkuuta 2011
Estetunti
Tänään jesko piti mulle estetunnin. Koska lähdetään keskiviikkona Espanjaan niin en pääse liikuttamaan Nowaa, mutta Ella liikuttaa. Espanjaaan ♥
No kuitenkin, mulla ei ollu kameraa mukana, eikä jesko muistanu kuvata kännykällä - tai sillähän me aina kuvataan, koska siinä on tosi hyvä laatu. Niin mulla ei ole mitään kuvia tai videoita näyttää. Ikävää..
Jospa kerron vähän. Meillä oli kolme estettä, koska vielä ei oo uudet esteet tullu. Nii meillä oli toisella pitkällä sivulla yhen askeleen sarja ja siinä keski halkasialla vino pysty. Aluksi se oli ristikko jolla verkkasin, Nowa meni hyvin. Sen jälkeen tultiin sitä sarjaa, ja sekin meni tosi hyvin. Mun piti vaan pysyy koko ajan kevyes istunassa, koska jos istun painavasti, niin se luulee, että hidastetaan. Mutta kun koulutunnilla mun pitää olla mahdollisimman painava niin sitten se on jääny vähä esteillekkin päälle, mutta sain itteni kuitenkin ylös. Lähestymiset sarjalle tuli hyvin, en oo vaan vielä oppinut kattoo siinä kevyessä istunassa askelia, aina ku meni esteelle tuntus ettei ne osu, mut aina sopisi.
Sen jälkeen se ristikko nostettii pystyksi ja me tultiin sillai että oikkeessa kierroksessa ja kulmasta sinne pystylle ja siitä jatketaan toiseen kulmaan sitten mennään siihen sarjalle. ja taas piti olla kevyessä istunassa, mutta se meni kyllä hyvin. Toisella keralla mentiin niin, että tultiin oikeessa kierroksessa pysty-okseri sarja ja siitä taas siihe pystylle. Nekin meni hyvin.
Nomppu oli niin hyvä, että jesko ajatteli että annetaan sen olla, mutta me oltiin hypätty oikeesti vaan joku 15min ja mä sanoin et haluun hypätä viel vähän. Nii sit jesko muutti sen sarjan kolmoissarjaks, se toi sen pystyn siihen toisen pystyn eteen. ja sinäki välis oli vaan yks askel. No tultiin se, toisella pitkällä suoralla mun piti mennä 'kiitolaukkaa', jotta mulla olis laukka josta voin ottaa kiinni. No toi kolmois sarja meni ihan älyhyvin kans. Loppu tunnist aloin jo hahmottaa askeliakin, et siis osasin kattoo ne vaikka olin kevyessäistunassa.
En nyt jaksanu väsätä paintilla mitään rataa :/
Mulla on myös muuta kerrottavaa!
Pääsen sen matkan jälkeen kisoihin. Oon 2 päivää kotoon ja sitte mennään Kaken kisoihin. Kun Ida menee nii mä meen niitten kyydil. Ida menee Pepel. Me mennään 70cm, Ida menee saman luokan. Oon taas ihan innoissani. ne kisat on 27.7, unikeon päivänä. Ja ne alkaa vasta kello 14.00, ja siis silloin alkaa ristikko luokka. Oltiin tuolla kakella silloin 11.6 myös, ne oli mun ekat kisat Nowan kaa :)
Ja kun me ollaan niin tarkojja niitten kenttien pohjien suhteen, niin tuolla on hyvä pohja. Nowalla ei saa olla liian pehmee, koska sil on menny joskus se jalka nii se voi mennä uudestaa. Nowankaa on ennemmin liian kova, kuin pehmee.
Noi oli kaken kisoista :)
hihhii, mut ei mul muuta, moikka :)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Hullutponit
Nyt oon vihdoin terve, tai ainakin saan ratsastaa. Kurkku ei satu eikä oo kuumetta ollu. Lääkekuuri on siihe tiistaihin saakka, mut eipä se haittaa :) Sain jo eilen ratsaataa. Menin tietysti ilman satulaa, väänsin kouluväännöt.
Nowa meni ihan super hyvin, olin siihe tyytyväinen. Eilen ratsastin aika kauan, ku en muistanu kattoo kelloo - enkä jaksanu :p.
Tänään menin kanssa ilman satulaa, mutta vähän pelleilin :p. Pomppasin vähän pikkupystyä, ja tein muuta hauskaa. Nowakin oli ihan innoissaan kun me hieman hypittiin, se ponihan rakastaa muutenkin hyppäämistä. Musta se on kiva et se tykkää hyppimisestä.. No kuitenkin se pysty oli tosiaan joku 40cm (?) nii sitte tein sillai että lyhensin laukkaa niin paljon et mentiin melkein käyntii. Sit hypättiin se pysty ja heti piti kääntyy, ja se meni tosi hyvin, Nowa kääntys nii sutjakasti. Oikeesti me oltii kiinni siin tolpas ku niin tiukka käännös oli :D.
No sitten kehuin sitä, ja sen jälkee mentiin vähä isompaa laukkaa kaks kierrosta, ja sit laskettii se laukka iha normiks.. ja taas esteel :D. Nii ja sitte sanottii moikat Idal ku se meni miittii, siin alus, ku oli alku käyntei.
Nompun ratsastuksen jälkeen mä kastelin sen ja vein tarhaan, samalla otin Namin sisään, kun harjasin sen.Se oli tosi likanen, oli taas käynny piehtaroimassa. Luonnonlapsi. No menihän siinä tovi, kun mä sen Namin harjasin, mutta kuitenkin sen jälkeen lyhensin sen yhtä tupsua, ku Jesko ajatteli että hän kasvattaa namille tupsut :D. Joo-o. No kuitenkin tulihan siitä ihan siisti tupsu. Muita en jaksanu leikata ... :p. Harjauksen jälkeen menin juoksuttamaan namia riimu päässä, ku en mää mitää suitsii jaksanu pistää.
Nami oli juoksuttaessa tosi rauhallinen, alus ei meinannu nostaa laukkaa, no pamautin sil juoksutus hihnal maaha nii johan lähti. Se kyl juoksi kiit laukkaa iha mini hetken ku laski sen jo normiin laukkaan. Siinä mä hetken sitä juoksuttelin molempiin suuntiin, sit keksin et päästän sen kentäl vapaaks, ja namihan oli iha innoissaan. Se laukkas täyttä kiitoo kenttää ympäri :D.
Sen jälkeen pistin sen tarhaan ja annoin niille herkut :)
Nooeimullamuuta:)
-Jassu
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Sadepilviä
Tänään on mennyt koko päivä talilla, tai ainakin suurimmaksi osaksi. Heräsin joskus 11, ja olin muutama tunti hereillä ja menin tallille. En voinut vielä tänäänkään ratsastaa mutta huomenna voin, odotan sitä innolla. Ihanku en ois päässy vuoteen ratsastamaan.. oon ollu vaan kolme päivää ratsastamatta ja sekin tuntuu jo liian pitkältä :D
ja täällä kotona oon kattelu kemiön kisoi nettiTV:st :D
No kuitenkin, meen varmaan huomenna ilman satulaa, en tiiä vielä.
Pyöräilin talille, silloin jo tihkutti, ja sää oli sellainen kostea. Musta se kuitenkin oli kiva, että sää oli sellainen. Tai siis kun ilma oli niin raikas. Eikä mua se tihkutus haitannu, en tiiä oonko enemmä kuitenkin aurinko ihmisiä, mutta välillä nää sade päivät on iha jees. Mä tykkään näistä päivistä niin kauan kunnes ei ala kaatosade.
No kuitenkin talille päästyäni huomasin, että yks Oona oli antanu jo päiväheinät, se tuli mua vastaankin. No en viittiny Nowaa sieltä tarhasta ottaa pois joten vein harjat tarhaan ja harjasin sitä siinä samalla, kun se söi. Sen verran sisään otin että silmä tipat pistin.
En käyttänykkään tota pumpulivanua, koska tajusin, että toi oli likast
vettä joten otin uuden ja kastelin sen hanasta :D
Sen jälkeen kun olin harjannut nowan puhdistin kamoja. Toin jakkaran, ämpärin, pyyhkeen ja varusteshamppoon siihen ulos. Halusin olla siinä ulkona vieläkin.
juurikun olin saanut kamat putasttu niin alkoi satamaan vähän enemmän. Ei siin kyll kastunut sillai nopeesti, koska se sade oli kuitenkin heikko vaikka tuli vähän enemmän, tajuutteko :D ?
No vein kamat sisään ja puhdistin ämpärin ym.
Nami =)
Nowa=)
Sitte hain Namin ja harjasin vaan jalat ja laitoin sille pintelit, ajattelin myös pistää buutsit, koska halusin nähä onks se söpö :D Huomasin kuitenkin ettei Namin buutsit ollu siellä joten otin äkkiä pintelit pois ja laitoin sen tarhaan. Tarhaan pistin, koska keksin, että pyöräilen kotiin hakemaan buutsit - ja niin tein. Hain ne buutsit kotoa ja myös vesipullon - ja äkkiä takaisin tallille.
No sen jälkeen olin ottamassa Namia sisään TAAS niin Nami olisi halunnut leikkiä. Nami tekee sellasta et se haluu, että sen kassa juostaan tarhassa, sen mielestä se on hauskaa :p Nami joutus sitte tulemaan sisälle, otin myös Nompun sisälle, koska siellä satoin niin pistin Nowan Namin karsinaan niin se näki Namin siihe käytävälle ja Nami Nowan.
Aloin harjamaan myös Namia. Harjasin sen läpi ja laitoin taas ne pintelit ja nyt sain vihdoin myös buutsit. Innostuin myös siinä samalla, että mähän teen Namille letit, ja lettien teko alkoi. tein ekaakertaa sellasia sykerölettejä, en tavallisia, tai tavallisia kisoissa, mutta ei sellaisia pitkiä vaan ne sykeröt. No kuitenkin, mulla ei ollu kumilenksuja, mutta löysin Idan liitutaulusta muutamia :D No sain jotkut tehty..
Lettien innostuksesta innostuin laittamaan Namille varusteet, ja tein siitä kisaponin, vaikka en ratsastanu.. :D
Pari kuvaa nappasin ja sitten varusteet pois :D
ja täällä kotona oon kattelu kemiön kisoi nettiTV:st :D
No ei mulla muuta, sitte tulin kotii ja näin, mutta moikkaaa! :D
-Jassu ja Nowa + muut
torstai 14. heinäkuuta 2011
Silmätulehdus
Hei, mun ensimmäinen oikein postaust on sitten tämä. Menin talille äitin mukaan tekemään karsinat, äiti teki ja mä harjasin ponei. Hain Nowan tavalliseen tapaani tarhasta ja kiinnitin sen käytävälle ja me äitin kanssa huomattiin että sen vasemmanpuoleinen alaluomi oli ihan turvonnut ! Mä putsasin sen silmän märällä pumpulivanulla.Se autto, alla olevassa kuvassa ei oltu vielä putsattu
.

.

Sitten Idan äiti Tuija tuli katsomaan Nowan silmää ja toi samlla sairaalasta saatua lääkettä. Jonka päivämäärä oli mennyt vanhaksi, mutta se ei haittaa poneille vaan ihmisille. Se puhdisti Nowan silmän. Nowan alaluomessa oli hirveästi rähmää. Se aine auttoi puhdistamaan sen. Nowa ei kyllä toi pahemmin haitannu, yhtä iloinen kuin ennenkin. Tänään meen tekee myös iltatallin niin äiti näyttää miten pistän silmätippoja Nowalle, kun huomenna mun pitää pistää kun meen tallille.
En saanut vieläkään ratsastaa kun oon kipee, ylihuomenna saan kai :). Oon vaan syöny jätskii, ku se auttaa tähän kipeyteen.
Harjasin myös Namin. Olin tyytyväinen kun sain sen suusta kiinni ja vedetty sieraimist ym. ku se ei ylensä anna :D.

Rinsessaponit - uusi poniblogi
Aloitin nyt toisen blogin, täällä kerron enemmänkin poneista ja talleilusta ja kaikesta muustakin poneihin liittyvästä. Kun mulla on se toinen blogi Rinsessa niin sinne en kirjoita niin paljon hevos juttuja. Aattelin et ois kiva alottaa poniblogi myös, ja kuten huomaatte tän nimeks tuli Rinsesaponit. Keksin sen tosta Rinsessasta, sit niil ois niinku joku yhdisävä juttu :p.
Mä olen Jasmin 'Jassu'. Tuntuu hassulta sanoa Jasmin. Oon syntyny 16.11.1998.
Oon vielä 12v, mutta marraskuussa sitten tulee se 13vuotta. Meen nyt kesän loputtua seiskalle. Mun perheessä on äiti, iskä, isoveli ja isosisko. Toki myös eläimet. Kaks koiraa Nanna, Toffee. Kaks omaa ponii Carmen IV, Naomi.
Ja ylläpidossa meillä on superihana Pretty Nowa. Nowalla mä kilpailen ja treenaan. Käyn estevalmennuksissa, mutta myös kouluvalmenukssissa. Tykkään hypätä esteitä ja kisata ;). On mulla muitakin tykkäyksiä, leffat, herkut ♥, kuvaus, ja kaikenäköinen muu. Mutta ei mulla oo muuta:).
Nimi: Pretty Nowa
Syntynyt: 28.3.1993 (18v) (Saksa)
Rotu: Risteytys
Re: 120cm
Om: Katrin Jokinen
Sukupuoli: Tamma
Tuli ylläpitoon: 24.10.2010
"oot puolet mun sydämmestä♥"
Nowasta ei aina usko että on jo 18, Nowa on niin reipas mamma. Nowa on superkiltti poni. Nowa on loistava opetusmestari. Alussa kun Nowa tuli ylläpitoon olin vaan ratsastanut shettiksellä, ja parikertaa epil ja namil. Mutta en ollu hypänny esimerkiksi isolla ponilla, vaan karkilla. Kun Nowa tuli se oli innoissaan,(no on se myös aika kuuma), koska sitä ei oltu ratsastettu puoleentoista vuoteen, koska se oli ollu saikarilla, sillä oli mennyt tarhassa jalka. No kuitenkin me hypättiin se oli niin innoissaan, että se alko imemään esteille ja mä jäin hypyis jälkeen, nii Nowa ei välittäny. Nowa autto mua, se teki kaiken mitä pyysi. Pian tuli talvi, ei keretty hyppää
paljon ku lumi valtas kentän. Kunnon pakkaset tuli. Koko talvi ratsastettiin koulua, ja kehityttiin siinäki. Kevään tulessa alko taas hyppääminen. Kehityin paljon kiitos Nowan. nykyään hypätään kisoissa 70cm-80cm, ja kotona 90-100-80. Hypätään kaks kertaa viikossa ja loput päivän mennään kouluu. Nyt kesällä oon innostunu menemään ilman satulaa. No silti me ratsastetaan Nowan kanssa koulu väännöt vaikka ilman satulaa mentäiskin. No en jaksa selitelläenempään :)
Toivottavasti ryhdyt lukiaksi, -Jassu ja Nowa + muut ♥

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)