Menin joku puoltuntia aikasemmin sinne laittamaan ponia kuntoon ja verkkamaan. Nami oli taaas likainen, nyt kun se on vielä musta/ruskeaa niin sillä näkyy toi pöly hyvin. No yritin hinkata niitä pölyjä pois, mutta eihän niitä ihan alimpia saanut. Täytyis pestä Nami vielä ennen talvea. Koska talvella ei voi pestä.
No sitten kun olin pistänyt namin kuntoon. Niin kentällä tuntus että Namilla oli pomppufiilis.. mutta ei ollut. Kiristin satulavyötä vaan niin hän hypähti ilmaan. Sitten kun olin saanu kiristettyä niin nousin satulaan. Kävelin Namin kanssa siinä hetken pitkillä ohjilla, otin kuitenkin aika pian ohjat käteen ja aloin taivuttelee.
Pian Maijakin sitten tuli, ja me nostettiin raviin Niin Ida oli Pepen kanssa tunilla myös. Ravilin kevyttä ravia Namin kanssa. Suusta se oli aika tyhjä, tai tosi tyhjä. En tuntenu sen suuta. No taivuttelin ja tein puolipidätteitä, jotta se antais vähän tukea suuhun. Niinhän se antoi.
Hetken kun oltiin ravattu niin laskettiin käyntiin ja alettiin tehdä kolmikaarista ja jokaisessa kaarteessa piti tehdä voltti. Se meni ihan hyvin, mutta se Nami suu oli taas tyhjä. Ja mun ulko-ohja on aina hieman heikko, tai siis päästään aina välillä ponin turvan vinoon, niin se oli vielä vaikeempaa pitää sitä kättä hyvin kun ei tuntenut ponin suuta. No kuitenkin pikkuhiljaa se alkoi antamaan tukea.
Sitten alettiin tehdä sitä samaa ravissa. Mutta voltin tilalla me laskettiin pariksi askeleeksi käyntiin ja sitten taas raviin. Että voltti jäi niinku pois. Sekin meni aika hyvin. Nami oli kuitenkin pohkeesta aika hyvä.
Sitten sen jälkeen annettiin hetkeksi pitkä ohja. Sitten vaihettiin suunta ta tehtiin samaa. Muta tehtiin niin että tehtiin sitä kolmikaarista siten, että oltiin laukassa. Aina vain kun vaihettiin suunta siinä kolmikaarisella niin laskettiin käyntiin ja nostettiin laukka. Sitä sitten tehtiin jonkun aikaa. Sitten laukattiin ympäri kenttää kierros ja laskettiin raviin ja sitten käyntin. Sen jälkeen sitten piti laittaa sulku taivutukseen. Ja siiä piti kunnolla käyttää pohjetta. Sitten maija sanosikin että noin pitää pohjetta käyttää :D. Siitä banaani asennosta nostettin laukka ja suoristettiin. Mentiin siinä muutama kierrosta pääty-ympyrää.
Sen jälkeen loppu ravit ja tunti loppui :)
Perään annos ja sillai :D ^^
Sitten vaan kastelin Namin ja laitoin sen tarhaan. Jesko olikin jo antanut päivä heinät poneille. Kun se oli ollut mun tuntia kattomassa. Nowakin oli ihan pölyinen ja likainen..
Nowan mä sitten harjasin. Sillä oli sellasia 'palloja' .. tai siis se lika oli vaan menny sillai jännästi. Se kaikki pöly :D. Päätin iha äkkiä vaan, että ratsastan Nowan riimulla.. Nowa sai vähän rennoman päivän.. taas. Ida ratsasti mun kanssa samaan aikaan joten sain vähän kuviakin. No oisin mä sitte itselaukaisimel ottanu jos ei muuta :D.
Ida ratsasti eetun. Menin Nompun kanssa kiito laukka ja vähän kävelin siinä Idan ja niitten pihan poikki menevällä tiellä. Nomppu oli niin kiva. Nowa taas nauttis ku sai jotain erikoista. Tai se tykkää tästä kun saa mennä miten sattuu, eikä vaan koko ajan treenata. Se on jo treenauksensa treenannu. Mun tässä pitää treenata;).
Ida lopetti ratsastuksen enne mua ja se meni vähän maastoon niin ratsastelin yksin siinä kentällä. Meillä meni Nomppulin kanssa hyvin. Olin sitten myös yksin tallilla.
Sitten mulle kävi yks aika hauska juttu. Nowa tuli ihan muhun kiinni enkä pidä siitä, sitten ajattelin että laiton ton veden ihan kiinni siihen niin sitten se peruuttaa.. mutta sitten kävi näin :
Eli toi vesi ruiskautus mun päälle! No pistin Nowan äkkiä tarhaan ja portin kiinni sähköt päälle ym. Ja kotia kohti :D. No mutta ei mulla muuta :)
Mun piti tehdä teille eilen sellanen postaus, että 'talli päiväni videona'.. mutta en jaksanut joten se tulee ehkä tänään. ;) Kun on tullut uusi lukiakin :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti