Moii ! Nowa on ollut nytten yhen vuoden mulla ylläpidossa :)♥ voisin vaikkapa tehdä vähän erikoisemman postauksen ja kertoa tästä yhstä vuodesta.. ? :)
No aloitan nyt ;--).
Aloitan siis Nowan kokeilusta. Menimme keskiviikkona, menimme koulun jälkeen. Ajoimme sinne Koskelle Kattin ja Riikan luokse. Jesko tuli mukaan. Sieltä minä sitten hain Nowan ja Katti otti heppansa, koska ratsasti sen samalla. Nowalla oli kauhea turkki, harja ja maha. Hänellä oli puolentoista vuoden loma ollut, koska jalka oli mennyt. Mutta se nyt on parantunut. Katti ja Riikka kertoi siinä kuntoon laittaessa, että Nowa oli ihan tylsistynyt, koska oli lopettanut puhumisen. Nowa hörisee ja juttelee, mutta oli lopettanut. Ja muutenkin hän oli vain kyllästynyt seisoskeluun. Ja katti oli liianiso, joten jollkkin ponitytölle Nowa oli hyvä antaa. He eivät kuitenkaan halunnut myydä Nowaa, koska Nowa on niin ihana ja rakas, ja sillä on se jalka. Sitä ei tiedetty, kestikö jalka kolmea päivää enempää, kolmea kuukautta enempää tai vaikkapa kolmea vuotta enempää. Ja jos se ei olisi kestänyt, he olisivat ottanut sen takaisin.
No sitten menimme Merjan Tallin maneesille, katti ja riikka asuivta ihan sen lähellä. Se oli sellainen matka jossa tuli hyvät alku kävelyt. No Jesko ratsasti sinne aneesille kattin kanssa ja minä,äiti ja riikka mentiin autolla. Pian Jesko ja katti ja nowa ja camu tulivat. Menin Nowan selkään. Siellä vähän ratsastelin. Nowa tuntui ihan eriltä, kuin Karkki-shetlanninponi jolla olin mennytvain ennen Nowaa.Eli ratsastus taitoni olivat melko vähäiset isolla ponilla. Olin toki pari kertaa mennyt sellasella tinkerillä, ja suokillaja namilla, mutta vain pari kertaa. No mutta kuitenkin. Nowa oli aika villikko. Halusi vain mennä, kiltti se kuitenkin oli. ♥ Hppäsin jonkun maahan kaivetun esteen (40cm). Kun menin siihen Nowa lähti menemään kiitoa, ja minä yritin pysyä kyydissä. No pysyin mä, mutta jos vaikka esteen päällä painon meni vaikka sivulle, niin johan Nowa kääntys. Mulla kävi niin. Hyppäsin jonkun pienen okserin ja heitin painoa vasemalle ja siinä ihan vieressä oli este ja Nowa käänsi äkkiä ennen estettä. Mutta jo ensi kokeilusta olin rakastunut Nowaan ♥. Mä lopetin ratsastuksen jossain kohtaa, sitten katsoin vain kun katti hyppäsi Camulla. Nowa olisi myös halunnut. Hän oli ihan innoissaan kun ratsastin.



katti ja Camu & mä Nowa
Tossa oli kuvia. No sitten minä sain ratsastaa Kattin kanssa Nowan takaisin kotiin. Eli sen mini maasto lenkin. Juttelimme iinä kaikkea, katti ja riikka olivat meidän tuttuja. Olivat olleet samassa tallissa, silloin kun olimme vielä Kotimäellä. No laitoimme kamat pois yms. ja menimme vielä hetkeksi kattin ja riikan luokse. Heillä oli siis oma talli, jossa pitivät heppojaan. Juttelimme siinä jotain ja he kyselivät minkä lainen Nowa oli, kerroin kaiken. Ja päätimme ottaa Nowan ylläpitoon. Oisimme saanet ottaa Nowan vaikka heti, mutta autossa ei ollut koukkua. Joidenkin tyyppien piti tulla kokeilemaan Nowaa perjantaina, mutta eipä päässyt. Koska katti ja riikka antoivat Nowan enemmin meille, koska olimme tuttuja. No sovimme, että haemme Nowan sunnuntaina. Koska oli laiva matka taas, niinkuin tänäkin vuonna.
NO SUNNUNTAI KOITTI !.
Olimme jsokus kaheltatoista hakemassa Nowaa. Kattin kaverit olivat pitäny jotkut bileet joten katti nukkui silloin, mutta riikka oli hereillä. Otimme Nowan kamat ja haimme Nowan.Vaihdoime pari sanaa. Nowalla ei ollut edes kulkkareita mutta ajateltiin ettei se nyt yhtenä matkana haittaa. Saimme mukana parit suojat, pari loimea ja muut kamat :). Lähdimme sitten kotia kohti. Puhuin koko matkan Nowasta. Jesko kin oli hakemassa Nowaa.
Tallissa Nowalla oli karsina valmiina. Ida ja tuija olivat hakemassa Eetua joten talissa ei ollut ketään, koska oona ja raijakaan ei ollut tallissa. Laitoimme Nowalle kamat oikeisiin paikkoihin. No ratsastin Nowan samana päivä, koska sillä ei ollut mitään matka juttuja koska tuli suomesta yms :D. No ensin me lyhensimme sen harjan kokonaan pois. Sillä on aina ollut pysäri, mutta nyt se oli päässyt kasvamaan. No silloin kun ratsastin Nowa meni ihan pää pystyssä yms :). Mutta ei se haitannut harjoittelin vasta.
Nyt en jaksa selitellä hyppäsimme aina välillä. no se nyt meni miten meni =) Ihan hyvin, tasapainoni oli aika huono. Alussa tippusin paljon, koska Nowa teki aika suuria hyppyjä. no tässä kuvia. Ratsastukseni on oikein10+.
Hahhah, en oikein pysynyt. No toi on varmaan ekalla viikolla kun hyppäsin. Oli se niin jännää
Ei mitään kaunista, mutta nowa antoi kaikki anteeksi. Tuollaisille mini esteillekkin Nowa lähti kuumumaan :D Vaikka vedin ohjista esteen päällä niin Nowa oli vaan 'ei haittaa'.
eka 80cm :D
Noi kuvat oli toiselta päivältä. Tolloin hyppäsin mun ekan 80cm okserin. Se oli jännää..
No tossa syksyllä hyppäsimme vähän ja pujottelimme ja harjottilimme kontrollia. Kuitenkin pian iski TALVI!
Kävimme pari kertaa maneesilla, kunnes lumi laski maahan. Kentästä tuli hyvä, koska lunta oli sen verrjan ja iskä toi sinne kvi tuhkaa. Emme jaksanut mennä mihinkään maneesille, koska Tähkäpää oli sen verran matkan päässä ja Lemussa oleva maneesi on pimeä j pieni ja huono pohja. Joten harjoittelimme koko talven koulua. Ella valmensi minua. (Ella on jeskon kaveri :)) Talvella opin paljon. Ratsastukseni kehittyi, ja siitä alkoi tulemaan vähän siisimpää.
No siinä talvella treenailtiin niin kauan kunnes kenttä suli. Odotin koko talven, että pääsisin hyppäämään.
No mutta hyvä että pystysin kuitenkin koulua menemään. Joka päivä mä ratsstin Nowan ahkerasti, ja koska ella oli meillä joka päivä niin sain tunnin aina.
Kävimme pelolla ratsastamassa, koska äiti ei päästänyt ratsastamaan siellä oli kivaa =)
No sitten jossain kohtiin huhtikuussa lumet sulivat. Aloimme heti hyppimmän. Menimme ihan pieniä, mutta nopeasti kehityin. Jesko alkoi silloin pitämään mulle tuntia. No hyppisimme ekoja ratoja yms. sinä sitten treenasin. Ensimmäisen 120cm esteen hyppäsin toukokuussa. No ei ole paljon kuvia, koska otimme enemmän videoita =)
No kuitenkin treenaukste meni hyvin. Oon yhessä kohtaa en saanut nowaa kääntymään, sitten sainn ja yms :DD
Kuitenkin, ekat kisani piti olla Kotimäellä 2.6. Saimme nowan rokotus paperit vähän ennen niitä. No olin ilmoittautunut 70cm. Sitten kun mentiin näyttää papereita niin se tyyppi huomasi ettei Nowan rokotukset ollu kunnossa (me oltiin rokotettu se kyllä meillä oli erillinen paperi :)) Se oli tullut silloin kun Nowalla oli ollut se loma. no mua harmitti, mutta sillai en mä kattille ja riikalle ollu mitenkää vihane yms :D koska sen ny voi unohtaa, ku o paljo muuta tekemistä.
No siellä eläinlääkäri rokotti sen oikein paikan päältä ja sillä alko uudestaan rokotukset. Heh mentiin kuitenkin kisoihin vielä 10.6... KaKeen, koska siellä ei kysytty papereita. Siellä eka 70cm meni hyvin.
Rokotus vahvistus tuli sitten kesäkuun 29.6. no sitä ennen ei mentykkään muihin kisoihin. En sinmäiset sannan treenit mulla oli 28.6. Jotka meni hyvin =)
Toiset kisat oli Kakessa 27.7 meni hyvin tässä video :
http://www.youtube.com/watch?v=MVOdZ87Ux9M&feature=channel_video_title
Menin siellä ekan 90cm ja tokan 70cm. Oltiin kotona jo hypätty 120cm radan parikertaa ja olin jo valmis ysikymppiin niin mentiin se.
70cm nowa likastu koska meni täyttä enkä ottanut tarpeeksi kiinni, mutta 90cm meni paljon paremmin ♥.
kolmannet kisat oli Myniksessä
http://www.youtube.com/watch?v=k_s7pmVhCvI&feature=channel_video_title
siellä mentiin 70cm ja 80cm. VOITETTIIN :).
neljännet kisat oli salossa, 17.8 meni ihan jees =)
viidennet kisat oli alvalla 18.9, siellä voitettiin molemmat luokat 80cm ja 90cm
http://www.youtube.com/watch?v=TOZZIEJyF-A&feature=channel_video_title
ja kuudennet oli nytte 15.10 80cm unohin radan melkei ja90cm voitto :)
http://www.youtube.com/watch?v=5nIX46dB5aQ&feature=relmfu
kuvia kisoista=)
kake 27.7
kake 27.7
kake 27.7
kake 27.7
kake 27.7
kake 27.7
MySeRa 6.8
MySeRa 6.8
MySeRa 6.8
Salo 17.8
Salo 17.8
salo 17.8
salo17.8
salo 17.8
salo 17.8
salo.17.8
salo 17.8
Alva 18.9
Alva 18.9
Alva 18.9
Alva 18.9
LaRa 15.10
LaRa 15.10
LaRa 15.10
Ollaan nytte edistytty Nowan kanssa :) Se on PARAS!!! Anto kaikki virheet anteeks ja autto =)
Ja nyt oon huomannu, että se nostaa vähän tasoa kun oppii ratsastaa, koska kyllä sitäki pitää ratsastaa, vaikka se on kiltti. Ku kaikki aina luulee että Nowa o iha automaatti :(. Mutta on se kiltti sitten kun on itse varma yms =) Voi nowa on ollu jo VUODEN.. ja se on vieläkin auttamassa mua:) tästä me jatketaan
ps sori kirjoitusvirheet en jaksanu korjata. nii ja jos joku ei tajunnu nii riikka on kattin äiti :D
Moijj
-jassu