perjantai 14. lokakuuta 2011
Meijän PITI klipata poni!
Terve
Tänään mulla oli Maijan koulutunti. Olin siellä Nowalla, että sillä ratsastettaisiin hyvin ennen kisoja. No kerron nyt näin pikaisesti tunnista. Aluksi mnetiin sellasta, että oltiin pääty-ympyrässä, sitten aina pitkillä sivuilla voltti ja siinä samalla väistöä.. Käynnissä Nowa meni hyvin. Nostettiin sitten vähän ajan päästä rvi ja mentiin sitä ravissa, eli väistöä voltilla ravissa. Oikeassa kieroksessa meni kyllä ihan jees. Vähän oli kyllä ulko pohkeen takana. Sitten Nostettiin laukka, ja tehtiin edelleen samaa harjoitusta, samassa suunnassa. Ei mennyt kyllä ihan putkeen.. en saanut ponia käännettyä voltilla !! Ja huomenna pitäisi tehä tiukat tiet. No mutta potkasin oikee kunnolla.. eikä silti. No kuitenkin sain sen jossain kohtii käännettyy. :D No sitten vaihettiin suunta.. ja mentiin samaa ensin käynnissä, sitten ravissa. Ravissa Nowa ei ottanut takajalkoja mukaan, niin Maija käski ottaa mun kouluraipan! Ja täpäytällä vähän siihe pepun alapuolelle, takajalkoihin. No yhen voltin ajan tein sitä .. nowa lähti kiihdyttää tietty, mutta sitten piti myös himmata. Jonkun kahen voltin jälkeen sain antaa sen pois :). Sitten nowa alko käyttää takajalkoja ja oli ihan super. Tehtiin sitä myös laukassa ja se kääntys.. sitte loppuraveissa se oli nii kiva =).
No mutta siis, sitten tultiin kotiin, ja annettiin Nowan kuivua. Äiti oli hakenu klipperin Suomen Ratsu Tarvikkeesta lainaan. No Mee sitte mentiin joskus kuudelta talliin.. alettiin klippaa. Alotettiin päästä.. Ja oltiin melkei koko pää satu klipattu kunnes akku loppu ! Oltii sit sillai et ok otetaa toine akku, mutta siitäki oli loppu! No pistettii latinkii, mut se latas hitaasti.. No venailtii ja venailtii saati sitte toine etujalka melkein klipattu, sillai että se sammuili kolme sekunni välei. No kasi/puol ysi aikaa luovutettii ja ajateltii että otetaa akut kotii latauksee, ja klipataa se huome enne kisoi, joskus seittemä aikaa huome sit klippaa (Y).. Mutta juu =) Siistin sii kahe tunnin aikaa nowan harjan yms..
Pistän ton valkosen huovan huomenna, mutta joo eimulla muuta.. huomenna tulee kai postaus kisoista =)
MOIKKA
-jassu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti