maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kisapostaus : Turku 29.4


Mooi ! :) En tehnyt eilen postausa, koska kisat kesti niin pitkään joten kuvaajat ei pistänyt kuvia vielä eilen. Ja jesko sääsi kameran kanssa niin en saanut videotakaan. Noh, herätys oli puoli seiskalta. Jesko teki meille patonkeja matkaevääksi. Ne oli tosi hyviä.
Sääsin kotona puoli tuntia, sitten mentiinki tallille. Siellä pistin ponia kuntoon ja tarkistin kamoja. Ida ja Eetu tuli meijän kyydillä ja tietty Tuitsu. Puoli kasin aikoihin lähettiin ajamaan kohti Artukaista.

Oltiin kasilta perillä. Mentiin näyttämään rokotustodistukset ym. Meillä oli hyvin aikaa joten mentiin kävelemään rataa. Rata oli helppo, ei mitenkään vaikea. Pelotteitakaan ei ollut lähes yhtään. Radankävelyn jälkeen mentiin ottamaan ponit pois kopista ja laitettiin ne kuntoon. Siinä sitten odoteltiin.
Mua jännitti tosi paljon verkassa. Ja radallakin. Sen näki mun ratsastuksesta. Sähläsin radalla omasta mielestä paljon. Joten paikat eivät oikeen osunut ja kaikki tapahtus tosi nopeasti.
Itellä oli huono fiilis radan jälkeen, koska mulla oli sellanen olo, että olisin vain repinyt ja potkinut ponia, sitten vaan taputtelin sitä, ettei ponilla ois mittää. Mutta ulkopuoliset sanoi, että ratsastin hyvin. Ja jesko sanos, että oon kyllä siistimmin ratsastanut. Mä vähän niinku tein kaiken mitä piti, mutta turhan nopeasti. Nowakin kuumus ja meni tosi kovaa. Tai ainakin tuntus :D. Mutta nyt näin jälkeenpäin ajatellut en mä sitä ollut repinyt ja tai potkinu niin paljon kuin kuvittelin.
  Äitikin luuli, että olen pudonnu ku olin niin surullinen, tai no pettynyt itseeni, poni oli super <3.

Voitettiin nowan kanssa sitten se 90cm :) Kanssakilpailijoita oli 72, joten ihan hyvin meni. Palkintojen jaossa, tai siis kunniakierroksella Nowa sähläs :DD,  se yritti jotain pukkejakin tehdä, sitten se pelkäsi TS
estettä.:D Mutta tässä kuvia :)





Huomenna mulla onkin sitten Namilla kisat (!!). Vihdoin äiti päästi mut kisoihin, ensin se vastusteli. Mutta sitten sanottiin että mennään 40/60cm, joka on siis namin kanssa ihan naurettavan pieni, koska pienin mitä se on kisoissa mennyt on 70cm. Onneksi äiti tajusi ettei siihen luokkaan ole mitään järkeä mennä, kun  se oli vielä pukuratsastus luokka. Joten siellä oli luokat 70cm ja 80cm niin mennään niihin. Taino, siellä sai valita kun oli 70/80cm ja 80/90cm. Niin valittiin noi ^^.
 Tänään vähän puunattiin Namia, koska se oli ihan mettäläinen, ellei sitä oltaisi siistitty. Namikin pääsee pitkästä aikaa.

Sunnuntaina onkin sitten Salossa kisat =). Niitä me sitten odotellaan.  Tänään menin Namin kunnolla ja Nowalla menin riimun kanssa. Huomenna Nowa saa vpn. Mutta joo moikka! :)
-Jassu

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kisoihin valmistumista

Hehee, huomenna on siis kisat tuolla artukaisissa.Mennään 90cm. Tänään ratsastin Nowal sillai rennosti, mutta kuulolle. Nowa ei oikein kuunnellut, se meni kuin kameli. Pistin sille jossain vaiheessa gramaantit jottei se menisi koko ajan pää taivaissa, sitten se alkoikin kuuntelemaan hyvin. Gramaaneja ei tarvinnut edes lopuksi käyttää, kun se alkoi kuuntelemaan apuja. No sitten kun se meni hyvin lopetin. Jesko ratsasti Namin joten tallilla ei mennyt kauaa. Tehtiin talli hommat aluksi. Sitten juteltiin mukavia tuijabn ja idan kanssa. Kun Ida tulee meijän kyydillä huomenna.

Herätys mulla on puol seiska, meen tallille seiskalta. Mun piti pestä Nowa tänään, mutta pesin sen vain likaisista kohdista, kun ei mulla shampootakaan ollut. Pesin myös kamat tossa äsken, ja pistin takin pukupussiin, koska jesko ei suostu kuljettamaan sitä ilman pussia. No nyt on kaikki siis tehty.
Odotan innolla huomisia kisoja. Onneksi arvostelu muuttui ekassa ja tokassa luokassa. Tykkään enemmän A.2.0 arvostelusta, ja olisi kisatkin venynyt pitkiksi jos 71 lähtiää ja arvostelu olisi 367.1.. :D

Joo, höpötän taas kaikkea turhaa. Oon tosi kova puhumaan niinku ihan real life. Varsinkin iltasin, kun pitää selittää koko päivästä ymym. Ja sitten mulle tulee kaikki turhatkin asiat mieleen ;). Joo, ei mulla oo muta tärkeää asiaa joten moikka.
-Jassu

torstai 26. huhtikuuta 2012

Videoo


-Jassu

Annan valmennus


Mooi, annan valmennus meni tosi hyvin. Menin siis Namilla ja Nowalla. Mutta jesko ei kuvannu sitä. Menin ekaan ryhmään Nowalla. Hän oli ihan innoissaan. Aluksi tehtiin sellaista, että mentiin pääty-ympyrässä voltteja parin esteen ympäri, ja sitten puolella sivulla eteen ja sitten kiinni ja voltti. Sen jälkeen alettiin mennä ympyrässä niitä pystyjä.
Oho unohdin rajata, no ihan sama. Sen jälkeen mentiin sellaista jumppasarjaa, näette videosta. Ja tehtiin sitten kaikki samat tehtävät Nowalla kuin Namilla. Menin isoissa renkaissa, poni kävi kuumana, mutta kylä se antoi kiinni hyvin :).



Namikin meni tosi hyvin, olin sen kanssa jälkimäisessä ryhmässä. Pari kertaa se kielsi, ja tossa yhessä kohtaa näettekin kun se meinas kieltää, mutta pistin kannukset kylkeen, että nyt et kiellä. Ja sitten Nami loikkas :). Olin niin tyytyväinen namiin, se meni tosi hyvin.


Meni kyllä hyvin, Anna tykkäs :). Se luuli, että oltais menty jo kansallista metriä Nowalla. Kun Nowa meni niin hyvin. Myös se ajatteli, että olen Naminkin kanssa ollut kisoissa. Sanos, että mulla on oikea ote poneihin =)). Ja kaikkea muuta mukavaa =)!
no mooikka! :)
-Jassu

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Mondayy


Terrrrve, noi kuvat on muuten eiliseltä. Oli niin lämmin, että noi sai olla ilman loimia :) ! Joo no jos menen asiaan, Nowalla oli tänään vp ja Namin ratsastin kunnolla.
Menin jossain neljän maissa tallille, ja otin ponit sisälle, koska kaikki muutkin oli. Laitoin Namin kuntoon ja menin sitten selkään. Käveltiin alkukäynetä joku 10 min, kunnes otin ohjat käteen. Ratsastin Namia pohkeen eteen, nyt se ei ollut kauheesti pohkeen takana, siksi sainkin sen aika pian pohkeen eteen. Kävelin aika kauan, tein paljon voltteja, pohkeenväistöjä ja pysähdyksiä. Nami toimi käynnissä tosi hyvin.

Ravissa tein aika paljon samoja juttuja, kunnes Nami ihmetteli kentän vieressä olevaa kavalettia. No pistin vain sisäpohkeen kiinni ja pidin häntä  hieman taivutettuna sisään päin, silmäkulma oli vähän sisään päin, eli ei mitenkään paljon. No Nami meni kiltisti ohi, mutta kyllä hän siinä vielä seuraavan kerran sitä kattos, sama juttu vaan.

Nami totteli hienosti, kun olin ravaillut ja tehnyt käyntityöskentelyä niin nostin laukan. Vaihdoin suuntia, ja tein voltteja. Tempovaihteluja tein myös paljon. Kääntelin yms. Ratsastin Namia aika monipuolisesti tänään, tai siltä ainakin tuntui :D. Ratsastin sitä joku tunnin, koska samalla venasin, että kaverini menee vuokraamaan yhtä ponia naapuri kentälle, että näkisin vähän.

No kaiken jälkeen loppuravasin ja laitoin Namin pois. Kerrankin mulla muuten oli hyvää tuuria, ei satanut kun ratsastin, vaikka olikin harmaa sateinen päivä !!

Ton jälkeen menin katsomaan mun kaveria ja sitten lähinkin kotiin. Huomenna jesko ratsastaa Namia, ja sitten keskiviikkona onkin valmennukset.
No joo, ei tässä muuta, moikka ! :)
-Jassu

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Alvalla kuvaamassa + muuta

Heij, olin siis tänään kuvamaassa alvalla kisoja. Menin heti amulla jo sinne, menin sinne seuranani emma. Ja felkkukin liittyi seuraan jossain kohtaa.
Kisat alkoi 10, joten heräsim ysiltä, mulla oli 45min aikaa laittaa kaikki kuntoon. Ja kyllä mä siinä ajassa kerkesinkin hyvin. Äiti toi mut alvalle. Saapusin juuri sopivasti, eka oli lähdössä.

Emma tuli jossain 11 aikoihin. Kun se luuli kisojen alkavan silloin :D. No kuvailtiin siinä pitkinpäivää ja kuviakin kertyi 979, joten otin aika paljon kuvia. Mun kamera vaan sekoili, niin otin jollai manuaali jutulla kuvia, eli joutusin itse tarkentamaan ja se oli vaikeeta :D. Nojoo, mutta kyllä sieltä jotain hyviä tuli, ja tietysi koneella tarkensin niitä vähän.

Kisat loppus siinä jonkun yli kolmen :D. Tässä muutama kuva, joistakin :D






Alvan jälkeen vietiin felkku kotiin ja mä menin suoraan tallille ridaamaan Nowaa, nami sai vpn, ja huomenna Nowa saa vpn. Menin Nowan kanssa ihan rennosti. Hyppäsin muuten eilen pieniä Nowalla niilä nivel kuolaimilla, meni ihan hyvin! :D pysyi käsissä,  tietysti välillä otettiin aidasta tukea kun ei meinannut jarruttaa. Vaihdankin nyt ohjat isoihin renkaihin, eli pois deltoista. Nyt on Nowan vielä parempi mennä.

Huomenna saadaan siis tietää ne annan valmennus ryhmät, mutta joo moido ! :)

torstai 19. huhtikuuta 2012

Kuvia :)

Heijjj, tänään hypärriin Namilla. Eilen menin sen kunnolla. Eli siis Nami oli tänään paljon kivempi, se laukkasi ja sain pohkeenhyvin läpi, eikä laukka ollut laamamaista. Mentiin ensin sellaista kapeaa pystyä ja sarjaa. Nami tuli siihen tosi hyvin.
Mentiin siinä vähän kaikkea, näytän radan ''kuvasta''
ääääääh, ei gimp tottele mua. Joten en saa näytettyy.
Ei oikeen ole inspistä selitellä. En tiedä miksi.
Jesko otti siis kuvia, mutta ne on vähän epätarkkoja, koska jesko ei ole mikään mestari kuvaaja :D. Yritin vähän tarkentaa niitä yhdellä ohjelmalla.






hän lähti kaukaa :D tilannekuva (y)

 Siinä oli nyt joitain kuvia :) Menin Nowan siis ennen Namia, koska Jesko pääsi koulusta vasta kahelta ja mä pääsin jo kahelttoista, joten oli hyvä mennä tallille.

Nojoo, ei täs muuta mooi! :)
-Jassu

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Rentoa meininkiä - osittain


Heiii
Tänään napsin söpöjä kuvia poneista. No jospa menen asiaan, aluksi tein tallityöt, sitten hain namin. Nami oli niin söpö kun hän hörisi. Pistin sen kunoon ja menin kentälle. Nami oli aika virkeä, osittain. Hän jaksoi touhuta, muttei ottaa pohjetta vastaan ja tehdä töitä. Varsinkin vasenta pohjetta.
Kävelin aika kauan, että saan sen rentoutumaan jo käynnissä. Sain mä sen joten kutenkin renotutumaan ja menemään nätisti. Ravissa se meni hyvin. Tein paljon pohkeen väisötjä, voltteja ja muutta mukavaa. Nami kuunteli aika hyvin pohjetta siinä. Mutta laukassa, voivoi, se ei kuunnellut yhtään vasenta pohjetta. Tuntui kun pohje olisi vain ollut siinä vieressä vaikka kuinka yritin pohkeella painaa. No, ajattelin sitten ottaa jalustimet pois jos se tuottaisi tulosta, ei. No pistin jalustimet lyhyemmiksi jos se auttaisi, ei. Päätin lopuksi hakea kannukset. Laitoin ne ja sitten Nami tuli kuulolle. Sen jälkeen kun olin yhden kierroksen painanut kunnolla pohjetta kannusten kera nami alkoi kuuntelemaan. Sen jälkeen riittikin vain että painan pohjetta ihan normaalisti. Kun sen saanut kuuntelemaan loppuravasin. Päätin etten lopeta ennen kuin saan sen kuuntelemaan. Ja hyvä niin :).





Päästin Namin sitten tarhaan syömään päiväheiniä. Sen jälkeen hain Nowan, pistin kunootn ja ratsastin. Menin noin 30 min, koska se sai rennon päivän. Ravasin lähes koko puoltuntii, ja laukkailin pari kierrosta.
Nowankin päästin sitten takaisin tarhaan. S
Sitten putsasin kamat, koska ne oli tosi likaiset sen alvan jälkeen.


Niiin ja Jesko sai tänään pikku-e:en. Jeejee, nyt mulla on kuski. Niin ja ensi viikolla olisi Anna molemmilla. Noh ei tässä muuta moikka :) !
-Jassu

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kisat - Raisio 15.4


Mooi, tänään oli siis kisat joista jäi tosi hyvä mieli. Mentiin 70cm ja 90cm. Miellä ei ollut aikasta herätystä koska kisat alkoi vasta 11 ja oltiin vikassa ja tokavikassa luokassa. Herätys olisi ollut vasta 10, mutta miten mä voin herätä kisa aamuna 10? En mitenkään. Heräsin joskus kasin aikaan. Milja oli meillä yötä, koska se tuli kisahoitajaksi. Näette hänet yllä olevasta kuvasta.
Mentiin tallille joskus 20 vaille 11. Harjasin nowan kunnolla ja pistin loimen ja kulkkarit. Lähettiin joskus puol 12.

Kun tultiin niin siellä oli vielä puomiluokan viimeiset. Joten meillä ei kiirettä ollut :D. Käytiin maksamassa ja sitten tzekattiin tyyppei. Kuudenkympin alussa mentiin laittaa Nowaa kuntoon. Sitten oli rataan tutustuminen. Se oli aika helppo.ARvostelu oli muuten A.2.0 . Milja oli kuvannu sen 70cm tosi jännästi niin ei oo videota, mutta nowa oli kiva. Vähän kuumakalle. Itse tein mokan kun en kääntänyt tiukkaa tietä 4 vitos esteelle. Sijoituttiin kuitenkin, oltiin 5 :)!!






Nowa vähän sääsi palkintojen jaossa::)

Sen jälkeen olikin 90cm. Siinä arvostelu oli  AM5. Siinä oli sama rata. Sinne vain lisättiin sarja.  Joten en edes kävellyt rataa. Perusradan yritin mennä rauhallisesti ja isoilla teillä. Koska jos tiputan tai kiellän en pääse uusintaan. Nowa oli taas vähän kuumakalle ja vei mua, mutta kyllä me selvittiin ehjin nahoin. Testattiin muuten tänään ekan kerran delttoja kisoissa, hyvät oli.

90cm uusintakin meni ihan hyvin. Se oli kaikki samat 1-5 saakka. Siinä annoin Nowan vähän hanatella, mutta en kaahottanut (?).
3 esteelle se lähti kaukaa, näette sen videostakin kun meitsi vähän menee kaulalle, mutta se ei meidän menoa haitannut jatkettiin vaan loppuun. Ja tästä luokasta tulikin VOITTO ! :) Hyvin mielin mentiin palkintojen jakoon. Nowa oli ollut tosi kiva :)













Äitikin kattos ekaa kertaa livenä mun kisoja :D. Se on sellanen jännittäjä, että oikein ihmettelin. No, ei tässä muuta. Kun tultiin kotiin päästettiin Nowa syömään heiniä. Ahh, kamat oli ihanassa kunnossa alvan punasen hiekan jäljiltä :D. No kivat kisat oli, ei mitään valittamista.:)
MOIKKA!
-Jassu

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Torstaita !

Moi, mentiin siis eilen torstaina esteitä Namilla, ja Nowalla oli vp. Nami meni hyvin, vähän se oli laiska vielä, koska sillä on huono kunto. Siksi mulla oli kannukset.
En saanut ihan kunnolla laukkaamaan, tai se vähän löntysti. Mutta sain sen sitten lopuksi.

Namilla mentiin ensin vesimatto, punainen ja sarja. Nami meni hyvin. Sitten meniin uralta sininen, vaaleanpunainen ja sarja. Kaarteessa namilla loppus vähän laukka, koska mul ei ollu tarpeeksi pohjetta. Mutta nami meni kyllä yli. Seuraavan kerran Nami tuli paremmin.
 Sen jälkeen tultiin rataa. Nami meni hyvin. Radan jälkeen mentiin vielä muutaman kerran ne jotka meni vähän huonommin, mutta sitten nekin meni hyvin :)


Testattiin Nowalle niitä meidän omiavereduksen takasuojia ne oli hyvät. Joo Riinalla oli M-kokoiset vaikka olikin poni, niin siksi ajatelttiin että ne on liian isot, mutta ei ollut. Nowallakin on isot koivat :D. No toin ne kotiin, myös etusuojat, valkoiset etuset ja takaset + buutsit. Harjasin ja laitoin pesukoneeseen, että niistä tuli puhtaat. Yli huomenna on kisat jeejee.  Tein myös videon Nowasta ja namista.

-Jassu

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

hähääää!

Tein Jassulle uuden ulkoasun mitäs tykkäätte? Eix oo kiva ;)



love u Jesko <3

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Esteitä 10.4



Hei ! Hypättiin tänään siis, mutta vain Nowalla. Oli aika kova tuuli, tai tosi kova. Siksi pistinki Nowalle korvahiput. Vaikka oltaisiin varmaan ilman niitäkin pärjätty. Tultiin tallille joskus vähän yli kaksi, aloin heti pistämään Nowaa kuntoon, koska Jeskon piti neljältä olla jo muualla. Nowa oli aluksi vähän pohkeen takana, mutta sain sen sitten pohkeen eteen. Aluksi menin kavaletteja. Nowa hieman kyttäsi sitä :D, mutta ylimeni. Sen jälkeen mentiin sininen lankku uralta päin, vaalean punainen ja sarja.
  Sen jälkeen, menimme sitä eri suunnassa, ja myös jotain pientä rataa. Lopuksi menimme tuota videolla olevaa rataa. Ei menty mitään suurta tänääkään, mutta tuossa videolla Nowa meni hyvin, paitsi, että ennen sitä punaista, kun tullaan toisen kerran niin se tuli vähän huonosti ja sen jälkeen vähän matkaan. Mutta muuten olin tosi tyytyväinen ja Nowakin olin virkeä. Hyvin mielin siis lähdetään hyppäämään pikku luokkia Raision kisoihin :D.





Juu no moikka!
-Jassu