maanantai 26. elokuuta 2013

hyppelyitä


Moi! En oo taas vähään aikaan päivittäny, hups. No päivitän nyt. Tänään hyppäsin Bennolla. Tein normaalit alkuverkat sileällä. Pistin ponia bähän eteen ja sitten otin kiinni tms. Aloitimme laukkapuomeilla. Sitten siiryimme hyppäämiseen, menimme ristikkoa.
Sen jälkeen siirryimme hyppäämään pystyä, johon Benno ei keskittynyt yhtään. Se otti omituisia hyppyjä ja ei keskittynyt edessä ja takana olevaan puomini vaan sekotti jalat koko ajan.

 Pystyjen jälkeen alettiin tulla okseria, ja Benno tuli hyvin,
Nostettiin okseria vähän ja lopulta se oli joku 130cm ja Benno hyppäsi hyvin.




Sitten loppuravasin Bennon! :)
Otimme myös pellolla kuvia :)









Bennon ratsastuksen jälkeen laitoin savet jalkaan ja hierosin arnikaa (vai mite se kirjotetaan) ja hierosin bennoa ja tein porkkana jumpat.
Sitten otin Nowan ja menin kävelemään sen kanssa 25min, koska sillä oli mennyt sänkkäri laukkailun jälkeen tak pää tosi jumiin, niin oon joutunu vaan kävelee sen kanssa, joten Nowa ei lähe kalajoelle.


sunnuntai 18. elokuuta 2013

KaKe 17.8.2013



Moi! Eilen Bennolla ol iekat kisat yhden silmän kanssa. Menin KaKen järjestämiin seurakisoihin hyppäämään pikkuluokat 95cm ja 105cm. Tarkoitus oli katsoa, miten Benno reagoi kisatilanteeseen yhden silmän kanssa.
Aamulla lähdimme kohti kisoja, varasimme matkaan aikaa huonon sään takia. Kun saavuimme 85cm, ol ivielä kesken. Maksoimme lähtömaksut ja kävimme buffetissa sitten katselimme kisoja autosta. Bennoa menimme laittamaan kun muutama 85cm'ässä oli jäljellä. Bennoa ravailin verkassa jonkun verran ennen radan kävelyä, mutten alottanut hyppäämään kuitenkaan. Benno oli vähän jännittynyt tai no innoissaan, koska se ei ollut pehmeä suusta vaan puri vastaan. Tein myös laukka työskentelyä. Sitten menin kävelemään radan. Rata oli ihan sellai perus. Radankävelyn jälkeen verkkailin Bennoa esteillä se oli tosi inoissaan, paino vaan menemään Bennomaiseen tapaan. Verkassa ajattelin, että kiva jos se tollai kaahaa radalla niin ei kiva. Mutta radalle päästyä se oli tosi hyvä. Nyt kun sillä on yksi silmä, niin se ei ole aivan varma minne mennä ja kuuntelee mun apuja paremmin. Se oli myös pehmeä suusta. Minusta 95cm rata meni ihan hyvin. Menimme sen nollana. Tässähän oli AM5 uusinta jote siihen sitten mentiin.
En Bennoa lähes yhtään uusintaan verkannut.

Uusinta alkoi hyvin, ratsastin vähän aikaa, mutta kaikkialta en voinut tehdä pieniä teitä, koska  saattoi tulla sokealta puolelta este. Yhdessä kohtaa mulla kävi moka. Olin sarjan jälkeen kääntämässä vähän tiukemmin, kunnes tajusin, että este tulee bennon sokelata puolelta, sitten lähin säätämään sen tien kanss ja meinasin keilata yhden ratahenkilökunta ihmisen, koska ei Benno nähnyt sitä xd. No mutta sitten se jatkui taas ihan kivasti.
Olin tyytyväinen Bennon, sijoituimme neljänsiksi :).

tän jälkeen oli 105cm. Siinä arvostelu oli A.2.0 vaikeutuva. Siinä pyrin keskittymään vaan huolellisiin teihin. En verkannut Bennoa paljoakaan siihen luokkaan, koska se oli sen verran hypännyt.
Radalla Benno tuntui hyvältä. Se kuunteli minua hyvin paitsi välillä se lähti imemään esteihin johon emme olleet menossa, koska ne esteet ol isen näkevällä puolella. Siksi pitää itse olla tosi tarkka, ettei poni hyppää väärää estettä. Vika meillä tuli alas, siinä annoin Bennon tykittää ja se ei ottanut takajalkoja hyppyyn mukaan. Olin kuitenkin tyytyväinen. Bennon radan jälkeen pistimme sen pois ja lähdimme kohti kotia.
Olin tyytyväinen tähän reissuun ja siihen, että Benno ei ole moksiskaan, vaikkei sillä olekkaan toista silmää. Se on kuin sama poni, tietty jossain tilanteissa sen huomaa ettei se nää, mutta muuten se on ollut ihan normaali. Hieno beni!
-Jassu

torstai 8. elokuuta 2013

Ponien SM 2013



Moi! Nyt on ponien SM kisat käyty, ne kyllä loppui ihan eri tavalla kuin odotimme.
Perjantaina saavuimme Helsinkiin. Veimme ponin ja ponin tavarat jaba alueelle. Kun olimme tavarat saanut paikoilleen veimme Nowan eläinlääkäri tarkastukseen. Nowa pääsi eläinlääkäri tarkastuksen läpi ja sitten veimme Nowan jaboille.
Tän jälkeen vaihoin vaatteet. Pian alettiinkin pistämään ponia kuntoon.
Kun poni oli valmis ja minä menimme odottelemaan kentälle radankävelyä. Rata oli aika helppo, mutta pitkä.
Aloin verkkaamaan Nowaa vasta kun luokka alkoi, koska lähdin vasta 12. Verkassa Nowa tuntui ihan hyvältä. Otti kivoja hyppyjä. Rata näkyykin videolta. Nowa toimi ihan hyvin ja otti tosi hyviä hyppyjä, yhessä kohtaa selähti poikittamaan, kun este oli pitkän veden vieressä :D. Tehtiin Nowan kanssa kuitenkin nolla. Ja päästiin uusintaan. En verkannut nowaa uusintaan kun yhden hypyn. Uusinassa nowa oli vähän väsynyt ja sääsin itse turhuuksia niin tuli kolme (- KYLLÄ!) alas. Olni uusintaan aika pettynyt. Olin sitten sijalla 6. eka joka ei sijoittunut. Virhepisteitä mulle tuli siis 3.
Lauantaina mulla oli kuitenkin hyvä fiilis, koska ei ole 3vp ole paljon. Aamulla katselimme kisoja.
Menimme laittamaan Nowaa vasta tunti ennen luokan alkua, mutta luokkaa olikin siirretty. No Nowa oli kuitenkin jo kunnossa, menimme varjoon seisomaan sen kanssa.


Sitten kävelin radan. Rata oli hiukan vaikeampi kun perjantaina, ei kuitenkaan mikään mahdottoman vaikea. Verkassa Nowa ei tuntunut hyvältä, en saanut mitään rytmiä enkä paikkoja osumaan. Radalle kuitenkin lähdin hyvillä fiiliksillä. No ykkönen tuli alas, mutta kakkonen puhtaasti sit lähdin etenemään trippelille, olin lähdössä siihen vähän kauemmas, mutta Nowa päätti ottaa vielä yhen askeleen. Sen jälkeen Nowa alkoi tuntumaan hassulta. Se lähti juoksemaan päi esteitä eikä antanut kiinni. Ei se koskaan tollai ole juossut. Sitten alkoi tulemaan puomeja tietenkin kun se juoksi kun päätön kana.
Kun Nowa oli keilannut yhden sarjan se päättikin kuunella sitten se otti sairaan hyviä hyppyjä, eli kahdelle vikalle esteelle. Ihmettelin radan jälkeen, että miksi se oli tollanen, ja kohta huomattiinkin koko oikea jalka veressä. Siinä oli ihan sikana verta. Sitten menimme kylmäänään jalkaa, ja verta tuli paljon, pyydettiin eläinlääkäriä.
Eläinlääkäri katsoi jalkaa ja siinä oli haava, se ei ollut pitkä mutta aika syvä ja se oli jonkun suuren verisuonen lähellä, siksi se vuosi niin paljon. Sitten siihen laitettiin side ja sunnuntaiselle ei saanut jatkaa :/. Eli matka tyssäsi siihen. Olen kuitenkin tyytyväinen, että Nowalle löydettiin syy sen outouteen radalla. Uskon että se on siinä trippelillä sen jalan polkassut ja sitten se on alkanut sattumaan ja se yritti vaan nopeasti päästä radalta pois. Kiltti poni hyppäsi silti !



Vietiin Nowa sitten lauantaina kotiin. Jalka oli ihan normaali, se oli vielä sunnuntainakin, mutta maanantaina se oli turvonnut ja kuuma. Nowa oli myös vähä epäpuhdas siitä kun juoksutettiin.
Kutsuttiin ell, ja se antoi hoito ohjeet :) Ny Nowa voi jo paremmin.

Että tällänen reissu tämä :D. Mulla ei oo kyllä nyt tuuria näiden ponien kanssa tällä kaudella, eka lähtee pm'ien aikaa ponilta silmä, sitten sm'ien aikaa poni potkasee jalan.
No ehkä välillä pitää olla alamäkiä matkassa :)
-Jassu

tiistai 6. elokuuta 2013

Kysymyspostaus vastaukset


  1. tavoitteet poneilla tälle kaudelle?
    No ne oli ne PM ja SM ja GP
    kaikista poneista 3hyvää ja huonoa puolta?
    Benno, kiltti, hyväsydämminen, hypää hyvin. Välillä ei kuuntele ohjeita, lähtee juoksemaan radalla ja riippuvuus nowaan :D
    Nowa, hyväsydämminen, antaa anteeksi, positiivisuus. Kieltää joskus treeneissä turhasta, riippuvuus Bennoon, kolhii jalat.
    este-vai kouluratsastus?
    este
    pysty vai okseri?
    okseri
    rataesteet vai maastoesteet ?
    rataesteet
    kuinka kauan olet ratsastanut?
    3vuotta sillai kunnolla, sitä ennen olin harvoja kertoja mennyt, eli kun Nowa tuli en osannu mitään.
    Onks teillä muita heppoja kun benno ja nowa ?
    Juu, Nami ja karkki.
    korkein hyppäämäsi este ja kenellä hyppäsit ? :)
    Varmaan Bennolla 135cm.
    monta kertaa olet tippunut ?
    tosi monta
    idolisi hevosmaailmasta ?
    Ei ole
    ratsastatko muitten hevosia vai vain omia ? :)
    omia vaan
    millaisen hevosen hankit ponivuosien jälkeen ?
    en osaa sanoa 
    Miks hyppäät noin isoja esteitä sun poneilla? Ne on kuitenkin jo aika iäkkäitä poneja ja eikö niitä pitäisi säästää vähän loppukauteen? Mihin sulla on kiire?

    ei oo kiire mihinkään

    Seurusteletko?
    en
    Onko sul sisaruksii?
    on, sisko ja veli
    Miksi juuri ratsastus?
    emmä tiiä siin on vaa sitä jotain :D
    Poltatko/juotko?
    ehkä, ehkä en
    Oletko varusteratsastaja?
    jookai :D
    Oletko tippunut pahasti/miten?
    en oikeestaan
    Kauan oot kisannu?
    tää on toinen kunnon kisakausi.

    Mitkä on sun vinkit esteradan muistamiseen?
    kertaaa vaa koko ajan rataa
    Ootko ikinä pelänny kun ratsastat?
    en oikeestaan
    Pahin onnettomuus hevosten kanssa?
    ei varmaan oo mitään pahaa
    Ootko seurustellu?
    joo
    Millainen on sun normi päivä?
    herätys-talli-kaverit-kotiin
    Mihin aijot mennä peruskoulun jälkeen?
    lukio kai
    Tähtäätkö niin pitkälle ratsastuksessa kuin mahdollista?
    en osaa sanoa
    Kuinka vanhalle ponilla et enää lähtisi hyppäämään 130cm?
    riippuu ponin kunnosta, ei iästä
    Minkä vanha on sun mielestä vanha hevonen, joka voisi siirtyä jo eläkkeelle?
    hmm, en tiiä
    Mikä kilpailu on semmonen mikäon jäänyt parhaiten mieleesi? (positiivisella tavalla)
    HIHS varmaan 
    Ensimmäinen ponisi?
    Karkki
    Harrastatko mitään muuta kun ratsastusta?
    en
    Kumpi on kivempi ratsastaa benno vai nowa?
    Benno
    Mitä luokkia kisaat yleensä Nowalla?
    100-110cm
    Entä bennolla?
    120cm

    Asutko omakoti talossa?
    joo
    Voisitko tehdä benin ja nowan varusteist varustepostauksen?
    juu
    onks sulla monet ratsikengät?
    kahet
    Kui monta raippaa sulla on? 
    en tiiä :D
    Onks sulla koulusatulaa?
    ei
    Ooks te rikkait?
    ei oikeestaan
    Onks teil muit lemmikkei ku hepat?
    joo koiria
    Haluisiks sä hevoskuljetus auton?
    joo
    Ooks sä sinkku?
    joo
    Kuka on sun paras kaveri?
    juulia
    Ooks sä aina asunu samas paikas?
    juu
    Ooks sä ratsinu ikin ratsastuskoulus?
    joo kävin alkeiskurssin ne muuten
    Minkä ikäsen sä alotit ratsastuksen?
    12, mut kyl mä sillon pienempänäkin vähän menin. 
    Voiks sä tehä sun ratsastus historia postauksen?
    joo
    Vokks sä tehä talli postauksen? 
    kyllä
    Kui iso se talli on mis teiä ponit on?
    5 hepan talli, nyt ku on oma
    Ooks sä nukkunu koskaa tallil?
    en
    Mikä on sun lempihevons rout?
    ei oo
    Tuleeks sul hevone ku ponivuodet loppuu?
    kai
    Myyks te benin sit ku sun ponivuodet loppuu?
    ei
    Onks nowa teiä oma?
    on
    Kui mont omaa hevost teil on ollu?
    ööö..7
    Ratsastaako sun äiti?
    ei
    Sitten kun Nowa on jo liian vanha kisoihin niin aiotteko pitää sen ns. seuraponina vai mitä teette?
    kai:D
    Ihanin heppamuistosi?
    niit on liikaa :D
    Kuinka pahasti olet tippunut? Tai onko sulle käynyt mitään ''pahaa'' kun oot tippunu?
    ei oo köyny mitää pahaa koskaa :)
    ketkä sun ns. parhaimpii kavereita on esim. maajoukkuepiirist? tai no ehk ei parhaita mut hyvii??:)
    ruotsinporukka varmaankin :)
    Miks ostitte benin?
    miksi ei?
    Mikä on sun paras kisamuisto?
    öää, niit o aika paljon :)
    onko oona paras? musta se on
    selvä :D
    Kumpi ratsastaa sun mielest paremmin sä vai sun sisko?
    en mä vaan tiiä
    Kuka on sun ns. Ratsastaja idol?
    ei mulla oo
    Mimmost musaa sä kuuntelet?
    sellast mitä tulee nrj'lt
    Ooks sä ikin seurustellu?
    oon
    Mikä olin sun keskiarvo?
    7.8
    Mikä on sun lempiaine koulussa?
    kuvis ja köksä
    Mitä mieltä oot hevostallinetist?
    ihme paikka
    Onko nami sun mielest hyväs kodis?
    on
    Mitkä on sun lemppari blogit?
    kaverien blogit :D
    onks siel tallil mis oot ni hyvä tallihenki tai niinku tuuks te hyvi toimee?
    no omalla tallilla ollaan nyt ja siellä on vaan meijän hyvä tuttava perhe seurana niin on :D
    Ratsutaks sä muit heppoi, kisaat ym?
    en

    Kumpi tommi haapa vai john antel? Niinku kumpi on paremman näköne ;) en keksi muuta xD
    emmä oo paljoo vertaillu, aika samoissa ne varmaan menee 
    Mikä on sun lempiruoka\juoma?
    tykkään kaikest :D
    Mimmone on sun unelma mies?
    tulee liian pitkä lista:D
    Ooks sä saanu first kiss?
    joo
    Minkä ikäinen olet?
    vuonna '98 syntynyt :)
    pidätkö itteäs hyvänä ratsastajana?
    en oikeestaan
    kerro sun 3 kivointa ratsastusvarsutetta!
    jinit, kypärä ja kisatakki
    mllanen kisatakki sul on?
    Deseratan kisatakki

    millä luokalla oot?
    nyt meen 9E'elle
    mitä aiot opiskella tulevaisuudessa/aioks johonki hevosammattiin?
    tuskin mikään hevosammatti
    tunnetko paljon muita "tunnettuja" poniratsastajia?
    mitkä te luokittellette tunnetuiksi :D jjookai
    juotko koskaan?
    ehkä
    mitä mieltä oot sun ikäsistä jotka juo/polttaa?
    ihan sama mulle
    Miks kisaat benillä jo nyt noin isoo kun se sulle vasta tuli? Ja miks meet 120-130 tasoo kun ei 110 mee puhtaasti?
    hmm, kyllä se 120/110cm menee puhtaasti
    Aiotko hankkia vielä ennen ponivuosien loppua nuoremman ponin vai seuraavaksi hevosen?
    en ainakaan ponia enään

    Kuinka vanhoiksi asti aiot beniä ja nowaa kilpailuttaa?
    vuoden vielä
    Aiotko pitää ne vai myydä vielä eteenpäin?
    pitää

    Sun unelma-ammatti?
    emmä tiiä vielä :D
    Haluatko lapsia?
    kai
    Voitko tehdä sellasen kuvapostauksen, että me lukijat ehdotellaan mitä kuvaat ja sitten kuvaat ne ja teet postaukset(esim. kisatakki, ratsastushousut yms)?
    juu

    Haluatko että sun ja ponien kamat on jotain kallista, hienoa merkkiä?
    ei sil nii välii, sen pitää olla vaan hyvää ja kestävää
    Sun suosikki heppavarustemerkit?
    equipe,animo
    Kuka sua valmentaa esteillä? Entä koulussa?
    Janna Huhtanen ja koulus Maija Väinölä
    Aiotko kisata/ootko kisannut koulua?
    oon kisannu, yhden kisan :D. Enkä aijo varmaan kisata uudestaan
    Ootko maajoukkoeessa? Jos niin millä ponilla?
    riippuu mitä tarkotat? Maajoukkuevalmennettavissa molemmilla olen
    Minkä ison ponin haluaisit jos saisit valita ihan minkä vaan? Entä pikkuponin?
    en tiiä oikeen :D
    Mitkä on sun tavoitteet ratsastuksessa tulevaisuudessa(ei vain ponivuosine vaan juniori-seniori ratsastajan myös)?
    emmätiiä :D
    Millä tallilla sun hepat on?
    omassa

    Onko sun kanssa samalla tallilla ketään muita kisaavia poniratsastajia?
    ei

    Tein tän nyt, kun tätä on niin paljon pyydetty :D Teen SM postauksen joku päivä kun kerkeen.
    -Jassu

torstai 1. elokuuta 2013

Viikonloppuun valmistautumista

Mooi! Aika jännää huomenna se alkaa - mikä alkaa? Poni SM'ät alkaa. Tänään onkin kamoja ja ponia puunattu. Jossei hyvä äsuoritusta tule niin ainakin poni on siisti.
  Nowalla menin tänään puomeja. En hirveän kauan mennyt, koska oli tosi kuuma ja ponikin toimi ihan kivasti vaikka olikin villi -taas.
Alotimme menemään puomeja ympyrällä, jossa yhdellä puomilla vaihdetaan suunta ja tehdään ulos voltti. Hetki meni ennen kuin sain Nowan toimimaan. Aluksi ei osunut askeleet ja Nowa vaan juoksi, mutta kun sain sen keskittymään ja aloin itse keskittymään kaikki menikin ihan hyvin. Menin puomeja molemmista suunnista. Tän jälkeen mentiin vielä pari kertaa puomeja suoralla jossa vaihettiin askelmääriä. Nowa toimi niissä hyvin.

Nowan ratsastuksen jälkeen pesin Nowan hyvin. Nowa tykkäsi kovasti ja siitä tulikin oikein kiiltävä. Sen jälkeen putsasin kaikki kamat.
Bennon otinkin kaiken tämän jälkeen. Bennolla menin kanssa puomeja. Nyt oli myös tarkoitus saada Benno liikkumaan isosti ja käyttämään takajalkoja hyvin. Mutta mun oli tosi vaikea saada se liikkumaan hyvin, koska sileällä se on tosi laiska. Varsinkin nyt kun oli kuuma ja sen kuntokaan ei ole mikään paras, pohjakin no vähän raskas vielä. Joten jalat joutusi ihan kunnolla töihin. Mutta onneksi Benno alkoi loppua kohden paranemaan. Benno olikin ihan hikinen töiden jälkeen. Kävin pitkän kävely lenkin sen kanssa.








Sitten pesin bennon. Laitoin myös loput kamat ja sitten olikin jo pian iltatallin aika.
No, huomista odotellen! moikka:)!
-jassu