Moi taas! En oo yhtään kerennyt postaamaan, koska mulla alkoi koeviikko ja luin sitä varten paljon. Hepot sai tosiaan alkuviikosta aika rentoa, maanantaina ja tiistaina oli vp ja kävely. Ajattelin, että tekee Bennollekkin hyvää saada vähän pitää lomaa muutama päivä.
Keskiviikkona Pälellä olikin Maija Yli-Huhtalan treenit.
Teimme aluksi kavaleteilla. Ne olivat keskilinjalla, kolme kavalettia joihin väliin tuli 3 ja 4 tai toisinpäin, kummasta suunnasta nyt tuli. Päle teki tosi hyvää työtä siinä. Sen jälkeen tulikin vähän kävelytaukoa, koska yksi suokki hyppäsi siinä välissä. Päle sitten pelästyi jotain ja sitten sitä pelottikin kaikki. Siis ihan kaikki. Päle pelkäsi niitä kavaletteja joita olimme juuri mennyt. Ei millään uskaltanut mennä keltaisen kavaletin yli, siihen tultiin aina mutkien kanssa, välillä laukattiin ohi.
Sitten kun alettiin tulla pystyä ja okseria ne oli hirveeeen jänniä. Mentiin ne sitten ravissa ja kun tultiin okserille Päle jäi vähän ihmettelemään, mutta kun maiskutettiin se hyppäsi ja en ollut ihan valmistautunut siihen loikkaan niin tipuin sitten sieltä :D! Sen jälkeen tulimme pari kertaa uudestaan. Alkoi sitten pikku hiljaa sujua. Sitten aloimmekin tekemään semmosta kiemura juttua, mutta siinä Päle oli ihan kiva. Ja loput näettekin videolta. Mutta Päle oli koko ajan ihan sekaisin ja sitä jännitti kaikki, myös se, että vaalea hevonen tuli maneesiin. Eli aikamoista kiemurtelua oli. Tunnin jälkeen kysyin Maijalta voinko mennä Ypäjälle (alko itseä epäilyttämään tunnin perusteella), mutta Maija vastasi myöntävästi ja sanoi, että meidän pitää mennä sitten vaikka ravissa jokaisen esteen yli jos ei muuten.
Torstaina olimmekin maastossa Pälen ja Bennon kanssa, tai Benno oli kävellen ja Päle selästä käsin. Olimme joku puoltoist tuntii siellä.
Perjantaina Pälellä oli Maijan (väinölän) koulutunti. Teimme kaikkia perusjuttuja, koska Maija lähinnä katsoi millainen Päle on. Päle meni tosi kivasti ja se saatiin todella rennoksi. Maija kehui Päleä, että se on hyvin käyttäytyvä ja hieno. Bennon ratsastin teräväksi ja pohkeista hyvin läpi.
Launtaina hyppäsin Bennon kanssa Ypäjällä 110cm. Poniluokka siis. Benno oli verkassa tosi hyvä ja rento. Tein semmoisen perus verkan. Radalla Benno oli aluksi jännittynyt ja kuumui hieman, mutta ravailin sitä ja työskentelin sen kanssa ennen kuin aloitin radan. Arvostelu oli siis 367.1. Perus rata meni kivasti ja siinä ei ollut mitään ihmeellistä, välillä jäin liikaa pitämään. Sitten lähdettiinkin uusintaan ja Benno menikin sen tosi hyvin, mutta yhdessä kurvissa se kääntyi tosi hyvin, vaikka oli sokea puoli, mutta sitten se ei ehtinyt tasapainottua takaata joten se otti sen esteen alas. Olin hieman pettynyt, vaikka oma moka olikin. Benno olisi voittanut 3s voittajan, mutta tämmöstä tää on ei ne puomit aina pysy ylhäällä, mutta Benno onneksi sijottui neljänneksi, minusta Benno oli ansainnut sen!
Pälellä olikin ensimmäiset kisat kanssani tänään. Menimme 90cm ja se taisi olla Pälen ensimmäinen alueluokkakin. Maneesin tullessani katsoin, että onpa korkeita. Vaikka ne tosiaan oli sen 90cm, mutta ne näytti niin suurilta kun oon mennyt Päellä vasta niin vähän, koska Bennon 110cm näytti just joltain 90cm korkusilta. No Pälen kuntoonlaitettuamme menin kävelemään radan. Rata oli arvostelultaan A.2.0 radassa oli 9 estettä, ja kaikissa oli joku pelote. Verkkasin Pälen aika normaalisti, mutta en meinnaut paikkoja saada verkassa. Radalle tultuani Päle puhisi eikä uskaltanut mennä esteiden lähelle, mutta käskin sen mennä ja kiertelimme koko maneesia sillä välin kun edellinen ratsukko meni. Sitten tulikin mun ja Pälen vuoro. Nostin kunnon laukan ja keskityinkin koko radan siihen, että laukka pysyy hyvänä ja esteiden yli mennään. Ja mikään ei jännittänytkään Päleä enään kun päästiin tosi toimiin ja Päle meni oikein kivasti koko radan. Harmi, että radan viiminen este oli sarja ja b-osa tuli alas. Se oli mun moka koska olisi vähän pitänyt tasapainottaa Päle, mutta laukkasin vaan sinne. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen!
Bennolla mun piti hypätä se joukkuehallism, mutta sillä oli nestettä jaloissa aamulla, enkä halunnut riskeerata sitä sitten :).
Joissain kuvissa ja videoissa on semmonen hassu laatu, koska ne on kuvattu Jeskon toisella puhelimella jossa on kamera rikki. Mutta kyllä niistä selvää saa! Tää postaus oli nyt tässä, heido!
-Jassu
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
lauantai 20. syyskuuta 2014
Ypäjä 19.-20.9.2014
Moikka taas! Nyt kerroinkin eilisestä Ypäjästä ja tänäisestä Ypäjästä. Eilen lähdimme heti kun pääsin koulusta kohti Ypäjää. Menin 110/120cm. Paikka olimme noin 40min ennen luokan alkua. Näytimme rokotukset ja menimme laittamaan Bennon kuntoon.
Alkuravailin Bennoa siinä maneesin edessä, kun odotin radankävelyyn pääsyä. Benno tuntui aluksi vähän jäykältä, mutta rentoutui lopulta. Laukkailin parikierrosta keyessäistunassa ja sitten meninkin odottamaan radankävelyä. Radan arvostelu oli 367.1. Rata oli aika kiva, siinä oli erillaisia tehtäviä, muttei ollut mikään vaikea.
Radan kävelyn jälkeen menin verkkaamaan Bennoa. Menin ristikkoa jossa se aluksi kuumui. Mutta pidin sen pehmeällä kädellä koossa, niin se rauhottui.
Aloin sitten hyppäämään pystyä ja sitä nostettiin koko ajan. Benno tuntui tosi kvialta ja pehmeältä. Se oli myös todella rento. Pystyn jälkeen vaihdoin Bennon kuolaimet. Tai siis renkaan. Hyppään nykyään kisoissa pessoa-kuolaimella ja aloitan aina verkkaamaan pikkurenkaalla ja sitten siirrän sen isoon.
Tämän jälkeen tuli pari kertaa okseria ja sitten lähdinkin kävelemään kohti opistohallia.
Rata meni suht kivasti. Olin suunnitellut kääntäväni yhdestä kohtaa, mutta se tulikin niin nopeasti niin kiersin, koska en halunnut jäädä kurviin tappelemaan. Benno oli koko radan todella tasainen ja olin kyllä tyytyväinen. Ja tuloshan oli siis 0/0. (video loppuu 12 esteen kohdalle, kun jesko luuli radan loppuvan siihen).
Radan jälken loppuravasin Bennon. Sitten pistimme Bennon pois traileriin ja kylmäyssuojat jalkaan. Sen jälkeen menimme katsomaan kisoja.
Aika kuluikin kisoja katsellessa, sitten tulikin ilmoitus, että pääsin palkintojenjakoon. Olin Bennolla 3.
Hieno Benno! Kävin hakemassa palkinnot ja sitten lähdimme kotia kohti.
Sain palkinnoksi pyyhkeen ja kaulapannan ! :D
Launtaina eli tänään, menimme tallille vähän yli 11. Laitoimme Bennon kuntoon ja lähdimme kohti Ypäjää. Ypäjällä pysähdyimme Ratsuriiheen ostamaan Arnikaa. Sen jälkeen menimme kisapaikalle. Katsoimme pari ratsukkoa ja sen jälkeen menimme laittamaan Bennon.
Verkkasin Bennon taas siinä kentällä ja sitten menin radankävelyyn. Rata oli taas semmoi perus kiva.
Radankävelyn jälkeen oli vähän kiire. Verkkasin Bennon samalla tavalla kun perjantainakin.
Menin Bennon kanssa siis 115cm 367.1. Rata meni kivasti, mutta jäin tänään vähän enemmän pitämään suusta joten Bennon hypyt ei ollut niin rentoja ja sitten se ottikin sarjan B-osan alas perusvaiheessa. Se hieman ärsytti, mutta olin tyytyävinen Bennoon.
Menin siitä sitten ravailemaan ja sitten pistimme ponin pois ja lädimme.
Kävimme kylläkin uudestaan Ratsuriihessä. Kävimme ostamassa suojat jossa on lampaankarva. Ostimme myös rusetteja ja numerolapun. Sen jälkeen menimme kotiin.
Kotiin päästyämme laitoin Bennon pois ja menin syömään mummille. Syömisen jälkeen meninkin ratsastamaan Pälen. Laitoin Päleä 30min kuntoon, koska käytävällä oli vähän säätöä. Olemme nyt huomannut, että Päle lähtee peruttamaan käytävällä jos se on molemmilta puolilta kiinni ja protestoi sillä tavalla. Joten ainakun Päle siirtyi siirsin sen takaisin siihen paikkaan missä se oli.
Harjoittelimme myös naputtelua. Jesko otti Pälen toiselta puolelta irti ja nosti kavion ja alkoi naputtelemaan. Sitten Päle alkoi tekemään sen mitä aina. Nykimään jalkaansa pois. Sitten Jesko nostikin Pälen jalan niin ylös, ettei se saanut nyittyä sitä. No, Päle alkoi tietysti pomppimaan, mutta Jesko hellitti heti jalasta, kun Pälekin hellitti. Lopulta Päle antoi Jeskon naputtaa ihan rauhassa. Huomasimme siis, että Pälellä on tässä hänen naputus-ääni kauhussaan jotain muutakin mukana kun pelkästään jännitystä. Koska se ei ollut moksiskaan naputtelusta se jälkeen. Ei ollut väliä kuinka paljon ja kovaa naputti.
Tämän jälkeen menin pellolle ja ratsastin Pälen sillai perus kivasti! Päle oli oikein kiva ja rento.
Ratsastelun jälkeen harjoiteltiin taas pesukarsinassa oloa. Päättäväisesti kävelytin hänet heti sisään ihan siihen mustan pelottavanmaton päälle. Kerran se siitä ryykäsi pois, mutta sitten peruutin sen takaisin. Pyysinkin Jeskoa pitämään siitä kiinni sen aikaa kun otan kamoja pois. Kyllä Päleä jännitti, mutta hetken päästä se suostui seisomaan siinä ihan rentona.
Suihkutin sen myös ja se oli ihan rento. Vähänsitä jännittää kun vedän letkun sen takaata, mutta siinäkään se ei enään singonnut mihinkään. Kun puhuu Pälelle samaan aikaan kun tekee kaikkea jännää se on paljon rennompi.
Lopuksi minä testasin naputella kaviota. Taas se alkoi riuhtomaan jalkaansa. Sain sen aika hyvin pidettyä, mutta en iin hyvin kuin jesko joten se pääsi pois välillä siitä. Lopulta saiin sen rentoutumaan ja pääsin naputtamaan. Ollaan nyt huomattu, että Päle käyttää arkuuttaan vähän hyväksi. Koska nyt, kun se on jo hetken ollut meillä niin näemme jo koska sitä oikeasti jännittää ja koska se vain ''esittää'' eli yrittää katsoa kumpi on pomo.
Tässä onkin loput kuvat tänäiseltä!

torstai 18. syyskuuta 2014
Annan valmennus
Moi! Johan innostuin taas kirjoittamaan blogia! Huomasin, että tää vapauttaa vähän mieltä kaikista koulu jutuista. Tänään Jesko ratsasti Benin, koska mulla oli valmennus, enkä olisi sitä kerennyt ratsastamaan.
Meillä oli tosiaan Ratulla valmennus kuuden aikaan. Ensimmäinen estetreeni Pälellä. Anna tietysti kyseli mimmoinen toi on ja mitä sillä on menty ja kerroinkin sitten.
Ravailin ja laukkasin itsekseni. Sitten aloimmekin tehdä alku hyppyjä ristikolla jossa oli puomi edessä. Sitä tultiin ravissa. Aluksi Päle tuli aika laiskasti, mutta sitten sain sen paremmin pohkeen eteen ja se otti hyviä hyppyjä.
Tämän jälkeen tultiin kolmoissarjaa. A-osa oli ristikko jonka edessä oli puomi, sitten yksi askel toinen ristikko sitten kaksi askelta ja ristikko, sen jälkeen suoralinja 5-laukkaa pikkupysty. Tulimme aluksi ristikkoina ja se meni hyvin. Sitten b-osa nostettiin pystyksi ja c-osa okseriksi. Päle tuli oiken kivasti, mutta huomaa että se on todella herkkä mun tasapainolle, että mihin päin liikun.
Sen jälkeen tulimme kolmoissarja linjan ja parin esteen kiemura 'radan'. Aluksi olin vähän hukassa, mutta sain sen sitten liikkumaan hyvin. Koska jos jalkani heilahti liikaa tai tasapaino heitteli Pälekin kiemurteli.
Sitten kolmoissarja linjan vika pysty nostettiinkin aika nopeasti vähän korkeamakksi, joten Päle pudotti sen kerran, kun emme olleet ihan valmistautuneet siihen. Sen jälkeen Päle olikin aika tarkka. Tulimme taas semmoisen kiemura radan joka meni jo paremmin.
Sitten pitikin tulla rata. Mutta sen sarjalinjan päähän tuotiin vitivalkoinen lankku joka oli aika jännä Pälen mielestä. Se kuuli myös ravikärryt kaukaa niin sekin jännitti. Pari kertaa se siihen kielsi, mutta hyppäsi kuitenkin loppujen lopuksi hyvin koko radan. Tarkoitushan oli vaan edetä ja olla rentona selässä!
Anna kehui Päleä ja sen hyppytyyliä ja, että se on kiva löytö. Myös todella tasainen neljävuotiaaksi.
Kotiin päästyämme treenasimme suihkuttelua, mutta meni jo paremmin kun eilen.
Huomenna onkin Bennolla kisat Ypäjällä, eli heippavaan!

keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Blogi päivitystä - en lopettanutkaan
Moi taas! Tiedän, en ole päivittänyt blogia pitkään aikaan. Syy siihen on etten ole jaksanut, eikä ole ollut mitään motia. Aikaakin on mennyt paljon kaikkeen muuhun. En jaksa tuhlata aikaani koneella, mutta nyt on palannut fiilis bloggaukseen - saa nähdä kuinka kauan.
Kaiken näköstä on tapahtunut ja koko kisakausi onkin kohta mennyt. En viitsi tässä postauksessa niin paljon siitä kertoa. Voin jossain toisessa postauksessa. Mutta lyhyesti ja ytimekkäästi Bennolla on menty 120-130cm luokkia. Olimme PM'eissä ja otimme joukkue pronssia. Benno oli Poni GP'eessä 4 ja se on tehnyt hyviä ratoja isoilla radoilla. Ellei yhtä pikku hetekä oteta huomioon - siihenkin lyödettiin syy.
Nowalla on ratsastanut eräs toinen tyttö, koska Nowa on päässyt eläkkeelle. Olin sen kanssa kuitenkin SM'eissä kylmiltäni hyppäsi hyvin suuret luokat ja meni pitkän veden (vaikka aina olen epäillyt). Hyppäsin myös pikkuponi GP-finaalin (ainoa osakilpailu jonka menin) tulin siinä toiseksi ja koko osakilpailussa 6. Paljon muuta en sillä ole mennyt.
Mutta nyt uusimpaan käännekohtaan. Meillä on uusi hevonen.
Galahad I. Kutsun sitä Päleksi, koska se on vaan niin päällikkö. Päle on vasta 4-vuotias junori. Se oli aika nopea ostos, koska viime viikolla en ollut edes katsonut hevosta, vaan mun piti pitää välivuosi hepoista. Siskoni löysi kuitenkin tämän ja viime To myönnyin hänelle että toihan näyttää kivalle. Juttelimme vanhemmille ja he myöntyivät ja Lauantaina oltiinkin jo kokeilemassa Päleä. Sunnuntaina se jo tulikin meille. Eli aika uusi tuttavuus.
Päle on todella kiltti, mutta arka. Kyllähän 4-vuotiasta jännittää kaikki, mutta se on kiltti viedä tarhaan joten se on pääasia (äiti tarvitsee kiltin hevosen). Ratsastaessa se tekee kaiken mitä käskee ja on rohkea, mutta tietyt jutut sitä vielä jännittävät. Eiköhän niihinkin totuta. Vihdoin nuorukainen meidän vanhustallissa.
Ratsasin tänään ensin Pälen. Kävelin sen kanssa hyvät alkukävelyt maastossa. Sitten meninkin kentälle. Tarkoitus oli harjoitella pysähdyksiä vaihtoja ja laukannostoja. Kaikki nämä Päle osaa, mutta halusin lähinnä treenata itseäni ja saada tuntumaa nuorukaiseen. Bennollahan nostot ja vaihdot voi tehdä vasemmalla kädellä, mutta Päle tarvitsee tasapainoiset ohjeet kaikkeen, että kaikki tulee hyvin.
Alkuravailin Päleä. Tein voltteja paljon ja vaihtelin suuntaa. Tein myös kolmikaarisia uria.
Päle tuntui kivalta ja pehmeältä, ei sillä kyllä olekkaan tapana painaa kädelle. Raveissa se rentoutui hyvin. Aloin sitten nostelemaan laukka, joka sujui hyvin, ei mun sitä oikeastaan pitänytkään harjoitella vaan se nousi ihan hyvin mun ohjeilla. Vaihdot taas oli semmoinen juttu, että se vaihtoi pyydettyä, mutta jäi välillä ristilaukaksi. Se oli kylläkin täysin oma vikani, koska tein sen huolimattomasti. Heti kun tin huolellisesti vaihdot tulivat ihan hyvin. Siinä sitten laukkailin tein voltteja ja vaihtelin suuntaa.
Annoin välillä Pälen kävellä. Sitten taas ravailin ja laukkailin. Menin sitä kunnolla joku 45min ja annoin sen sitten olla. Hepo tuntui kivalta joten lopettelin sitten. Ravailin ja loppu kävelin.
Sen jälkeen Pälellä olikin tosi jännä kokemus olla pesuboksissa. Ensinnäkin oli jännä mustamatto viemärin päällä ja toiseksi katosta roikkuva metallimutki jossa letku on oli jännä. Edellispäivänä Päle sinkoili sieltä aika nopeasti pois, mutta saimme sen kuitenkin suihkutettua. Tänään Päle oli paljon rohkeampi. Pistimme hanaa pikkuhiljaa päälle, ja etennimme sen kroppaa hiljaa. Se antoi paljon kiltimmin suihkuttaa. Mutta kun letkua yritti työntää hevosen yli se säikähti. Sammutin letkun ja pikkuhiljaa taas suihkutimme. Kyllä Päle antoi suihkuttaa vaikka oli tosi jännää. Sen jälkeen se pääsi vielä tarhaan ja menin ratsastamaan Bennon.
Äiti huuhtelee Karkin suuta.
Bennolla ajattelin ensin mennä perus sileät kentällä. Mutta sänkkäri kelit on niin hyvät, että menin sänkkärille. Ravailin perus alkuravit ja laukat. Koitin saada Bennon rennoksi. Benno kuitenkin aavisti, että pääsee laukkailemaan.
Sitten kun olin Bennon kunnolla verkannut päästin sen pikkuhilja laukkailemaan ympärisänkkäriä.
Kun annoin Bennon vihdoin itse päättä tahdin niin kyllähän se innostui ja laukkasi kyllä kovaa. Poni oli ihan innoissaan.
Benno saikin sitten kaahattua ja menin sen kanssa ravaan loppuravit kentälle. Pellolla niistä ei olisi tullut mitään, sen verran höyrypäissään poni oli. Mutta hyvä, että sai päästellä.
Tämmöinen oli tämä postaus. Musta olisi kiva jatkaa postailua, mutta kerron sen jo nyt, että kaikki aikani menee koulu-talli-sali. Joten postauksia ei tule joka päivä. Yritän kerran viikossa. Sen kyllä kerkeän kunhan haluan. Ensiviikolla onkin koeviikko joten siihen menee paljon aikaani.
Voi olla, että postailen enemmän, mutta kerran viikossa on vähin :).
-Jassu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)