Moi! Nyt teen koko postauksen HIHS:sistä. Tein torstaista jo postauksen. Perjantaina en ollut hihs:sissä ollenkaan. Lauantaina aamulla hyppäsin Bennolla ponien finaalin 115cm a.2.0. Aamulla oli herätys 4:45 ja tallilla piti olla 5.30 koska lähtö oli kuudelta. Laitoimme Bennon kuntoon ja lähdimme. Matka sujui hyvin ja olimme ajoissa paikalla. Helsingissä pistimme Bennon kuntoon ja sitten meninkin katsomaan rataa. Pääsinkin pian radankävelyyn. Rata oli mielestäni todella kiva, mutta KAIKKI oikasu kaarteet tuli sokealta puolelta ja tiesin etten voi kääntää niistä tiukasti eli piti siis edetä radalla. Verkkaan menin radankävelyn jälkeen. Minulla oli hyvin aikaa verkata, koska olin vasta 9. Ravailin ja laukkailin Bennon kanssa ympäri verkkaa ja pyrin saamaan Bennon rennoksi. Benno oli kuitenkin todella jännittynyt ja innoissaan. Kun alotin hyppäämään Benno alkoi kuumua ja muuttua vahvaksi. Vaihdoin kuolaimet hetkeksi pikkurenkaisiin ja hyppäsin niillä. Kun olin saanut verkattua vaihdoin isoihin renkaihin.
Kun vuoroni tuli mennä odottamaan huomasin Bennon olevan innoissaan. Odotin portilla ja Bennon etujalat tärisi, koska se oli niin innoissaan. Ihana Benno. Radalle päästessämme Benno innostui. Se tajusi mikä oli homman nimi. Kun aloin laukkaamaan se otti oikeen kunnon ison laukan ja lähti sujuvasti. Ykköselle en ollut kovin hereillä ja Benno joutui auttamaan mua, mutta sittn rata lähti hyvin käyntiin. Benno hoisi itse tahdin ja minä huolehdin kaarteista ja tasapainosta. Hyppäsimme radan nollilla, ja benno oli super! En tehnyt pieniä teitä vaan kiersin joka vei aikaa, mutta se ei haitannut, koska en halunnut kiusata sitä epäreiluilla teille. Sijotuimme lopulta 3.! Minusta benno oli ansainnut sen ja näin oli hyvä lopettaa ponivuodet Bennon kanssa.
Bennon luokan jälken lähdimme heti kotiin. Veimme Bennon ja sitten kävimme kotona. Kunnes taas lähdimme Helsinkiin. Helsingissä katsoimme kisoja ja shoppailimme. Löysin kaikkea kivaa, mm. saappaat, hanskat, ratsastusloimen, otsapannan ja suitset (ne tosin tilattiin). Alla on kuvat.
Päivä meninikin kisoja katsellessa, kunnes Jesko ja äiti lähtivät kotiin. Minä jäin Helsinkiin Tiiun kanssa, mutta kaverini hakivat mut Helsingistä ja toivat Turkuun.
Sunnuntai aamuna lähdin taas Nean kanssa Helsinkiin. Katselimme kisoja koko päivän ja sitten lähdimme kotiin. Minusta HIHS oli kivasti järjestelty ja kaikki oli paljon paremmin viikonloppuna kuin torstaina. Minusta kaikki toimi ja olin tyytyväinen.
-jassu
ps. postauksessa kesti hetken koska en saanut videota :)