tiistai 28. heinäkuuta 2015
SeaHorse week 2015
Moikka! SHW 2015 on nyt takanapäin ja Päle kokemukseltaan on yhtä hurjaa kisakenttää rikkaampi. Olin hyppäämässä torstaina ja perjantaina. SHW oli siis Pälen ensimmäinen yökylä kilpailu, mietin miten se pärjää jabassa, mutta hyvin se pärjäsi siellä, eikä ollut moksiskaan. Päle kyllä pelkäsi kaikkea muuta mm. tenniksenpelaajia, valkoisia tuoleja, aitoja, kivikorokkeita, oikeastaan kaikkea muuta paitsi esteitä. Pälen kävelyttäminen olikin aina yhtä zumbailua, kun se loikki ympäriinsä. Onnekseni Päle ei kuitenkaan pelännyt esteitä, mutta kuten sanoinkin aidat olivat pelottavia ja kaikki muukin.
Hyppäsin Pälellä 100cm ja 110cm. Radat menivät muuten hyvin, mutta molemmissa tuli 1 alas. Ne olivat minun mokia. Päle ei ollut niin rauhallinen ja se oli melko jännittynyt joten tasainen laukka oli välillä vähän hakusessa. Metrissä unohdin rentouttaa käden josta seurasi yksi puomi ja kympissä annoin Pälen laukata liian kovaa josta seurasi myös puomi. Päle otti kuitenkin hyviä hyppyjä ja yritti ainakin olla rohkea, vaikka painoi aika paljon vastaa kun yritimme mennä aidalle. Videosta ei edes huomaa, että Päle jännitti aitoja. Nyt Päle on kuitenkin taas nähnyt yhden vähän erilaisen kisakentän ja on varmaan jo rauhallisempi ensi vuonna.
-Jassu
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
Metsämäki & Salo
Moikka! En oo vielä tehnyt postausta Metsämäestä kun oltiin. Hyppäsin Pälen kanssa la 11.7 ja su 12.7, menin molempina päivinä metrin. Metsämäki oli Pälen ensimmäinen kisa nurmikentällä, en tiedä onko se edes aikaisemmin ollut nurmikentällä. Päle ei kuitenkaan kauheasti ihmetellyt pohjaa, mutta huomasin, että se laukkasi vähän varovaisemmin. Lauantaina se pelkäsi muuten vaan kaikkea, eikä meidän rata ollut mikään paras. Meille tuli 8vp, sillä jäin 2 esteelle pitämään suusta niin Päle tuli vähän pohjaan. Sitten meille tuli myös ohi meno sarjalle kun Päle vähän kiemurteli a-osalle. Saatii kuitenkin rata loppuun, eikä se mikään katastrofi ollut, mutta tietenkin nolla tulosta lähdettiin hakemaan.
Sunnuntaina Päle oli kuitenkin paljon parempi. Se ei kytännyt enään pailkaa ja oli paljon rohkeampi. Sunnuntaina tulikin se toivottu nollatulos hyvätempoisella ja sujuvalla radalla. Sunnuntaina olin oikein tyytyväinen.
Kisojen jälkeen Päle sai pari rennompaa päivää, kunnes meillä olikin taas treenit ja siitä sitten kisat. Oon huomannut, että Lillin treenit juuri ennen kisoja on hyvä ratkaisu, koska silloin saan Pälen aina ratsastettua läpi ja Pälellä on todella tärkeää, että se on ratsastettu hyvin läpi radalla, jotta se hyppää hyvin.
Mutta kuitenkin mennäänpä siihen Saloon. Hyppäsin perjantaina siellä nuorten hevosten 110cm. Se oli Pälen ensimmäinen 110cm. Rataa kävelessäni esteet eivät näyttäneet korkeilta ja rata vaikutti kivalta, joten verkkasin Päleä hyvällä fiiliksellä. Päle toimi verkassa hyvin en tehnyt montaa hyppyä, koska se oli tosi hyvä. Valmistautessani rataan Päle tuntui rauhalliselta ja mulla oli tosi hyvä fiilis. Tuntui, että tiedän täysin mitä pitää tehdä. Rata sujuikin oikein hyvin. Päle teki nollatuloksen ja olin tosi tyytyväinen. Päle hyppäsi hienosti ja keskittyneesti koko radan. Arvosteluna oli A.0.0 joten saimme ruusukkeen ja ruusun. Voin sanoa, etten olisi ajatellun, että menee noin hyvin, koska Päle oli ratsastettavuudeltakin tosi kiva.
Nyt olen tosi hyvillä mielillä menossa Hankoon. Hyppään Hangossa to 100cm ja pe 110cm, nyt on oikein virallinen 110cm eikä nuorten hevosten.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)