sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Metsämäki & Salo

Moikka! En oo vielä tehnyt postausta Metsämäestä kun oltiin. Hyppäsin Pälen kanssa la 11.7 ja su 12.7, menin molempina päivinä metrin. Metsämäki oli Pälen ensimmäinen kisa nurmikentällä, en tiedä onko se edes aikaisemmin ollut nurmikentällä. Päle ei kuitenkaan kauheasti ihmetellyt pohjaa, mutta huomasin, että se laukkasi vähän varovaisemmin. Lauantaina se pelkäsi muuten vaan kaikkea, eikä meidän rata ollut mikään paras. Meille tuli 8vp, sillä jäin 2 esteelle pitämään suusta niin Päle tuli vähän pohjaan.  Sitten meille tuli myös ohi meno sarjalle kun Päle vähän kiemurteli a-osalle. Saatii kuitenkin rata loppuun, eikä se mikään katastrofi ollut, mutta tietenkin nolla tulosta lähdettiin hakemaan.




Sunnuntaina Päle oli kuitenkin paljon parempi. Se ei kytännyt enään pailkaa ja oli paljon rohkeampi. Sunnuntaina tulikin se toivottu nollatulos hyvätempoisella ja sujuvalla radalla. Sunnuntaina olin oikein tyytyväinen.




Kisojen jälkeen Päle sai pari rennompaa päivää, kunnes meillä olikin taas treenit ja siitä sitten kisat. Oon huomannut, että Lillin treenit juuri ennen kisoja on hyvä ratkaisu, koska silloin saan Pälen aina ratsastettua läpi ja Pälellä on todella tärkeää, että se on ratsastettu hyvin läpi radalla, jotta se hyppää hyvin.
  Mutta kuitenkin mennäänpä siihen Saloon. Hyppäsin perjantaina siellä nuorten hevosten 110cm. Se oli  Pälen ensimmäinen 110cm. Rataa kävelessäni esteet eivät näyttäneet korkeilta ja rata vaikutti kivalta, joten verkkasin Päleä hyvällä fiiliksellä. Päle toimi verkassa hyvin en tehnyt montaa hyppyä, koska se oli tosi hyvä.    Valmistautessani rataan Päle tuntui rauhalliselta ja mulla oli tosi hyvä fiilis. Tuntui, että tiedän täysin mitä pitää tehdä. Rata sujuikin oikein hyvin. Päle teki nollatuloksen ja olin tosi tyytyväinen. Päle hyppäsi hienosti ja keskittyneesti koko radan. Arvosteluna oli A.0.0 joten saimme ruusukkeen ja ruusun. Voin sanoa, etten olisi ajatellun, että menee noin hyvin, koska Päle oli ratsastettavuudeltakin tosi kiva.



Nyt olen tosi hyvillä mielillä menossa Hankoon. Hyppään Hangossa to 100cm ja pe 110cm, nyt on oikein virallinen 110cm eikä nuorten hevosten.
-Jassu

2 kommenttia: