maanantai 9. marraskuuta 2015
Marraskuu
Moikka! Näin pitkän ajan jälkeen taas. Pälellä ollaan menty vaihtelevalla menestyksellä kisoissa, sekä poika on taas kehittynyt. Päle on nyt mennyt kaksi 120cm luokkaa, joissa toisessa sijoituimme. Se olikin hyvä syy jättää Päle kisatauolle ja seuraavat kisat onkin ensi vuoden puolella. Nyt talvella keskitymme treenamiseen ja yritän hioa yhteistyötämme vielä paremmaksi, vaikka se onkin parantunut jo paljon, mutta ratsastuksessa ei voi kehittyä ikinä liikaa.
Minun ja Pälen vuosipäiväkin tuli. Oi, että kun muistan Pälen koeratsastuksen ja sen kun mitään hevosta ei edes pitänyt tulla. Yhtäkkiä pihassa olikin hevonen ja tie oli täysin tuntematon. Vuodessa on kyllä sattunut ja tapahtunut. On tullut kavosta naamaan, Päle on hypännyt tarhasta pois, Pälen karannut karsinasta kaksi kertaa, Päle piehtaroi ja jäi lankoihin kiinni, Päle jäi riimustaan heinäverkkoon kiinni, Pälen loimi jäi heinäverkkoon kiinni, matkalla Saloon Päle oli saanut riimunsa pois ja oli ilman riimua trailerissa, mutta kaikesta Päle on selvinnyt. Luottamus on kuitenkin kasvanut hevosen kanssa mahdottomasti ja Päle on oppinut tuntemaan minut ja minä Pälen, vaikka se vielä yllättääkin kaikilla oudoilla asioillaan. En kuitenkaan ollenkaan kadu Pälen hankkimista, vaikka se on joissain vaiheissa ollut todella raskas, mutta nyt Päle maksaa takaisin sen pönöilyt (Pönö, uusi lempinimi, jonka kouluvalmentajani keksi, koska Pälen älykkyysosamäärä on nolla. Pönöily=hölmöily, hönöily). :)
-Jassu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)